Elokuusta syyskuuhun

Kesä meni aivan liian nopeasti. Muutama tuhannesta projektistani kotona saatiin pari maaliin asti. Kanojen lukumäärä kasvoi muutamalla tipulla ja Pikku-Ukko-kukollekin löytyi koti näin syksyn kynnyksellä, eikä sitä tarvitse laittaa pataan.

13517371_10208676083952896_29634869356570722_o

Tytöt on käyneet keräämässä mustikoita, vadelmia ja sieniä. Nuuskan lempihommaa on kananpaskassa piehtarointi. Erkkarista tytöt toi kotiin EH:t sijoittuen molemmat kilpailuluokissaan kuitenkin: Nuu avoimen neloseksi ja Peppi käyttöluokan kolmoseksi.

13913965_10209019460657099_2464224699554451779_o(Nuka @Harri Puranen)

13925991_10209019460417093_3680161132226663825_o(Peppi @Henna Lindell)

Optimistisena ilmoitin Nuuskan pariin muuhunkin näyttelyyn, mutta ilmatieteenlaitoksen luvatessa kaatosadetta, sain hyvän syyn jäädä kotiin.

Nuka sai käydä myös parit epikset kesän aikana, joista ei jää jälkipolville mitään kerrottavaa. Ehkä joskus opin ohjaamaan… Sen iloksi voidaan viihdyttää teitä videollakin, jossa voi miettiä kuinka monta virhettä radalle (lyhyelle ja helpollekin) voi mahtua. Ilo kuitenkin on, että kananpaskan lisäksi tämäkin on nuuskasta tosi pop!


Syksylle olisi vielä luvassa paimennusta ja turrileiriä.

Poksu ja Tyllerö vaatii vielä omat rivinsä. Nämä pikkuruiset metsästettiin ulkorakennuksesta heinäkuun alussa noin neljän viikon ikäisinä. Sitä oliko mahdollinen emo synnyttänyt vai siirtänyt pennut löytöpaikkaansa jää arvoitukseksi. Loisia kuhisevat pienet villikissan alut muuttivat kuitenkin ensin karanteeniin kylpyhuoneen puolelle ja ajan kanssa lääkittyinä sekä madotettuina ne sai ottaa haltuun enemmän tilaa. Mikä söpöyden yliannostus olikaan saada seurata niiden kehitystä ja tottumista sekä lopulta leimaantumista ihmisiin. Kahdentoista viikon korvilla pennut muuttivat omaan loppuelämän kotiinsa ja hirveä ikävä niitä on!

14080000_10209196143874069_6925608207004852508_n

 

Mitä vuodessa voi tapahtua?

Ei juuri mitään, silloin kun mitään ei tehdä. Koirat kasvaa ja vanhenee – kaikki meistä nauttien miljööstä missä touhutaan.

Sen sijaan tulosrintama on kuollut, kun harrastuspuoli on elänyt jonkin sortin kaamosaikaa.

Nuka kävi viime kesänä erkkarissa Pepin kanssa. Tytöt osallistuu tänäkin vuonna.
Nuuska on saanut aksata kerran viikossa ilman mitään hurjaa etenemistä. Jostain kumman syytä tässäkään lajissa ei opita itsekseen, jos ei jotain osa-aluetta koskaan tehdä. Ja ennen kaikkea satunnaisina ajatuksina saunan lauteilla tulee mieleen, että kyllä se pohjatyön tärkeys on tuskin lajista riippuvainen vaan siihen tulisi panostaa.

nu_erkkari
– Nuuska junnuluokassa 2015

Ajatuksena oli jos Nuuska tekisi kuitenkin BH:n tänä vuonna. Toistaiseksi se on jäänyt ajatuksen asteelle, kun tuon meidän kaupungissa käynnin osalta on ollut tyystin hiljaista toteutukseltaan. Menetin kyllä mätsäri-neitsyyteni raahatessani koiran kevään korvalla yhteen mätsäriin – kumpikaan ei liioin nauttinut kokemuksesta.

nu_tottis
– kuva: Henna Lindell

IMG_3676.JPG
– kuva: Paula Söderholm

Seuraava syntynyt ajatus oli uusia tokosääntöjä lukiessa, että alokasluokka vaikuttaa helpolta. Mestistokon viimeiseen ilmoittautumiseen on toki vielä aikaa, että vielä ei tiedä jääkö sekin vain ajatukseksi.

Lampaita Nuka on käynyt pari kertaa katsomassa Pepin kanssa. Se on kyllä edelleen viehättävä laji ja Peppi on niin onnellinen päästessään tekemään. Nuka sen sijaan ei ehkä ole ihan omimmillaan tässä sen intoutuessa minun mielestä turhan herkästi väärään tunteeseen. Saa se vielä käydä pari kertaa yrittämässä, mutta pään piekseminen seinään ei tässä motivaatiopaljoudessa niin kauheasti innosta.

nu_kasvaa
– Nuka kesäkuu 2016

Pepillä on uusi harrastus kanojen tuijottamisen lisäksi, taloon muutti kissat Kookos ja Assi, joten Peppi voi nyt tuijottaa myös kissoja.

pep6_2016
– Peppi lampaita tuijottamassa, kuva: Leena Lindblad

Tao viettää haikeita eläkepäiviä. Kunto on ok, mutta väkisinkin sitä ei voi olla ajattelematta ettei koskaan tiedä kuinka paljon aikaa meillä on vielä yhdessä. Sen verran ponteva se kyllä vielä on, että Nuuskan kanssa voidaan tapella jos syy siihen saadaan.

IMG_3906
– Tao 12 v. 11.6.2016

Läpivalaistu

Olin ensin ajatellut odottaa lähemmäs kahta vuotta, mutta loppujen lopuksi Nukan ajoittainen etuosan epämääräinen epäpuhtaus liikkeessä sai mielenrauhan järkkymään sen verran niin Nuu kiikutettiin kuviin. Samantien koira kuvattiin kallonpohjasta häntään. Ja olen onnellinen 🙂 – kyllä näillä kelpaa olla. Eläinlääkärin arvio B, itse katselin että löysyyttä vielä on.

nuka_ed1

nuka_ed2

Nuka_hips

Nuka_ltv

nuka_va1

nuka_va2

Virallista lausuntoa saadaan odottaa tovi, koska ensin koiralle tulee saada Suomen kansalaisuus.

Pepin lantioalueen kuvat otettuna silloin hännän tyven kipeänä ollessa ei näytä hullummilta.

PEPPI_CR_20150425_110914_1

PEPPI_CR_20150425_111324_1

Näiden myötä tytöt toivottavaa ihanaa juhannusaikaa!

västäräkistä vähäsen!

Kyllä se tulee – kevät nimittäin! Sen on parempi tullakin ja antaa kaiken uuden alun kasvaa surun ylitse.

Pari päivää ennen pääsiäistä, meillä kävi kauhea onnettomuus. Syystä tai toisesta – pieni Myy jäi naapurin koiran saalistamaksi. Vakavin seurauksin, toisen takajalan ollessa kokonaan poikki, ilman tuntoaistia takapäähänsä ja ilmarinta. Sain kissan syliini naapurin vajasta, jonne se oli piiloon päässyt, mutta suurten vammojen tähden pieni kissavauva nukkui ikiuneen eläinlääkärin avittamana.

10855118_10205413453589176_358749755271142_o

Lopputulos ei muutu. Ei vain kuinka toivoisi toisin. Oliko Myy naapurin aidatulla pihalla vai ei, vai tuliko koira jälleen aidoista. Myytä ei kuitenkaan enää ole. Sen verran voidaan kuitenkin taas todeta, että olemassa olevia ominaisuuksia ei voi poistaa, niitä voi vain hallita ja estää tapahtumasta, se on se koiranomistajan yksi vaikein velvollisuus – oppia siihen.

Nyt saa hiiret sitten pitää kekkereitä. En pysty seuraavaan. Myy oli niin mieletön ipana. Tarkoitus oli, että kissa saisi olla vähän arahko, villihkö ja ei niin ihmisistä piittaava – hyvä saalistamaan ja ulkona viihtymään. Myy tuli kylän kissoista, leikkaamattomana nämä ovat ehtymättömiä sikiämään. Kantaa piti harventaa, mutta pentueen löydyttyä ei miesten sydän ollut pystynytkään. Myy muutti sisaruksineen kotihoitoon, jonne perässä seurasi ”varaemo” siis ihan eri kissa kuin todellinen emä, mutta joka tunnollisesti saapui imettämään pennut kerran-kaksi päivässä. Meille Myy tuli siinä 8-10 vkon korvilla, alle luovutusiän. Se oli aika pieni, mutta pirun rohkea.

Eikä siitä kasvanut mitään itsenäistä, kontaktia välttävää miumauta vaan kauhea kainaloinen, joka luuli olevansa briardi. Nukan kanssa ne painivat ja juoksivat ympäri taloa – minun karjuaessa ”ei käy’tä” kitarisat valkoisena. Vain muutama kuukausi aiemmin Myy meinasi heittää henkensä suolistotukokseen, jonka aiheuttajaksi paljastui syöty hiuslenksu. Myy kuitenkin selvisi leikkauksesta ja toipumisesta huikean hienosti.

Kovin hyvä hiirikissa se ei ehkä ollut, tai oli – mutta unohditte vain kertoa, ettei kissat niitä hiiriä heti listi vaan niivittävät niitä useamman tunnin! Sitä onkin sitten mukava kuunnella kello kolme aamuyöstä 😉 .

Myy pääsi pikku hiljaa ulkoilemaan meidän kanssa, kun suolistoleikkauksen yhteydessä kissa myös steriloitiin. Eikä se ikinä kaukana ollut. Kulki mukana kuin peräpukama ja yksin jäädessään meni talon alle. Joskus ikkunasta näin kun se leikki tuulen pyörittämällä vaahteranlehdellä. Nukan kanssa ne leikki metsän reunassa ”minä pääsen puuhun, sinä et!”-hippaansa ja painivat, ehtymättömästi.. Nuuska makasi selällään ja kissa oli kurkussa kiinni. Aina välillä Myyn piti tehdä huolellinen kasvopesu Nukalle ikeniä myöden.

Kun tulit meille kylään, vastassa oli kolme koiraa ja kissa joka pyrki kiipeämään lahjetta pitkin ylös tullakseen paremmin huomioiduksi. Ei se pieni koko vaan kuinka sen kompensoi.

Tytöt odottivat Myytä takaisin monta päivää. Peppi juoksi aina ulos päästessään kissanluukuille tarkistamaan, raastavin oli Nuka – joka istui hippametsän reunalla ja odotti, metsään tuijottaen. Nyt odotus on loppunut. Me kaikki rakastettiin Myytä niin hirveästi.

10995413_10205518972947094_5459372119644826862_o

Sen lisäksi Taon valtava lipooma poistettiin rinnasta. Tikit mummeli saa pois tänään. Ja voi kyllä, kyllä ne keväisin nousevat kuin feeniks-linnut tuhkasta, vanhat eläimet, ja Taokin on tursuaa elämäniloa ihan toppuuteltavaksi asti.

Peppi on kipeä – syytä ei vain ole löytynyt. Koira kirputti hännän tyvelle ihotulehduksen, mukaan alkoi tulla myös liikkeellä lähdössä kipukiljahduksia, häntää kannettiin koko ajan vahvasti vasemmalle taipuneena ja hännän tyvestä lihasten kiinnikkeet oli turvonneet eikä tarpeita haluttu suorittaa. Koira on kuvattu joka puolelta eikä niistä röntgenkuvista vaivaa löydy. Kahden viikon kipulääkekuurin jälkeen olo alkaa helpottumaan, toivotaan että vaiva olisi vain jonkun tällin aiheuttama hermopinne eikä se palaa enää arkeemme.

Kesää kohti siis, entistä ehompana.

Turha kuukausi

Kyllä. Helmikuu on jotenkin aivan turha kuukausi. Se ymmärtää onneksi olla lyhyempi kuin muut. Helmikuun alku on se hetki, kun katsellaan vanhoja kuvia että koska se lumi sulikaan ja aurinko alkoi lämmittämään. Aika lailla turhauduin, kun huomasin viime vuodelta jossa ei lunta niin muuten ollutkaan, niin huhtikuussa sitä kyllä riitti. Yritän piristää itseäni ajatuksella, että hankikanto saapuisi ja aurinko näyttäytyisi sopivan asteisessa pakkasessa.

IMG_1164

Muuten meillä asuu suuri motivaatiovaje. Tätäkään ei ole päivitetty kuuteen kuukauteen. Piristän itseäni ajattelemalla, että muut ne vasta laiskempia ovatkin, kun Jimin ja Paavon touhutkin on olleet lomalla jo vuoden! Motivaationa kesällä ja syksyllä oli lähinnä istua kukkapenkissä, siirrellen kasvustoa paikasta a paikkaan b. Se selvisivätkö ne moisesta lainkaan selviää vasta kesäkuukausina.

Tsirpula, Nuunuu, Nuuskamuikkunen eli Nuka sai kasvaa pottumaalla kurittomaksi turren aluksi. Kauheasti se ei kyllä kasvanut ja nyt jännittää tuleeko siitä edes Taon mittainen – vielä pitäisi 1,5 cm venyttää 58 säkäsenttiin. Siinä kurittomuudessaan Nuuska pääsi näkemään kotipihan ja eläinlääkärin pariin otteeseen. Ja tietysti maanantain kyläkävelyllä kaikki kylän papat. Se olikin Nuuskan viikon kohokohta 😀 .

Nuka sairasti oksennustaudin, jonka johdosta kiikutin sen YESille vakuuttuneena vierasesineestä. Ei ollut vierasesinettä ja ainoa hyöty käynnistä oli, että kun se oli väkisin laitettu aina uudestaan ylöspyrkimyksen jälkeen takaisin röntgenpöydälle jäi Viikkiin meidän kynsienleikkuupelleily. Sen jälkeen kaikki hoitotoimenpiteet on olleet kovinkin helppoja. Kertoo ehkä vain ja ainoastaan siitä, etten ollut raaskinut tehdä sille selväksi aiemmin, että nyt tämä homma tehdään. Se hyöty tuli tarpeeseen, kun Nuka halkaisi kyntensä. Sellaista vaivaa ei aiemmin koirillani ole ollutkaan, mutta niin se vain repsotti kärjestä kynsivalliin halki kuin banaani ytimen siinä keskellä ollessa paljaana.

Ensin googletettiin sitten vielä kilautettiin kaverilta hoito-ohjeita. Kun oltiin googletettu tarpeeksi olin vakuuttunut, että minun tuurilla siihen kuitenkin tulee joku varvasluun tulehdus ja se pitää vielä amputoida koko varvas, joten menimme eläinlääkäriin. Kynsi kuorittiin pois. Paketit pysyi hyvällä lykyllä jalassa tunnin, toisinaan kokonaisen yön. Suihkutettiin, putsattiin, käärittiin ja teipattiin. Nuka istui kylppärin lattialla ja nostin tassun aina valmiiksi käteen hoidettavaksi. Tästä hoidosta huolimatta se tietysti tulehtui. Lisättiin repertuaariin antibiootit ja vetramil. Kokomusperäisien keskustelujen jälkeen päätin, että paketointi loppuu hoito-ohjeesta huolimatta tähän ja varvas saa saada ilmaa. Toki tassussa oli tossu ulkona yleensä sen ensimmäiset viisi minuuttia, kunnes kaivoin sitä jostain hangesta. Varvas alkoi kuitenkin heti paranemaan paremmin. Paskamainen vaiva kuitenkin, koska uuden kynnen kasvu kestää melkoisen tovin.

IMG_1144

Tällä välin Peppi on opettanut kaiki huonot tapansa Nuulle. Miten ne valitseekin aina sen huonoimman esimerkin eikä Taon rauhallisuus ja varmuus kelpaa apinoitavaksi. Sen sijaan Pepillä on kaveri, jonka kanssa voi vahtia sohvalla ikkunasta kaikkea mikä liikkuu ja haukkua ikkuna kuolaroiskeita täyteen.

Peppi on onnellinen. Siksi Nuka vähän tulikin, vähän vastentahtoisesti ettei koskaan pitänyt olla enää kolmea koiraa, mutta siksi kuitenkin että kun Taon aika päättyy on Pepillä seuraa. Peppi joka on sellainen koiran koira, on kovin tyytyväinen siihen että sillä on joku jonka kanssa riehua ja nukkua kylki kyljessä, toisinaan myös päällekkäin. Peppi on ainoa koirani, jota läheisyys ei ole alkanut vaivaamaan vaan edelleen sen mielestä pentukasa on ainoa oikea tapa viettää aikaa.

Nuuskaa se varmasti alkaa haittaamaan jossain vaiheessa. Siinä asuu sellainen pieni paskapää. Sellainen tonttia omiva ja hyvinkin kaikki on mun – piirre, eikä sitä haittaa näyttää sitä. Sen johdosta on viime kuukauden aikana joutunut käymään itsekriittisiä keskusteluja siitä, että oli motivaatiota tai ei, tähän taloon lienee aika tulla säännöt ja tsirpulalle kuri. Edesauttavia asioita on ollut revityt sohvatyynyt ja eräs yö, jolloin heräsin siihen että pentu oli motittanut Pepin ulos makuuhuoneesta eikä päästänyt sitä sisään. Niska-pers-ote tuli siis meille toivottavasti lyhyelle vierailulle.

IMG_1110

Maalla asuessa sain myös ensimmäisen kerran kokea sen kuuluisan mörköiän oikein kunnolla. Muutos koirassa ja puolustusalueen heräily oli hämmentävän selkeää. Toisten koirien kanssa ilmenneiden ei toivottujen käytösmallien tähden otin itseäni niskasta kiinni ja ilmoitin Nukan paikallisen koiraseuran arkitottelevaisuus ryhmään. Luitte oikein, arkitottelevaisuus! Tämän suurin vaikuttaja oli että Nuu näkee muita koiria, käy vähän kylillä muutenkin kuin eläinlääkärissä ja jos itse löytäisin kadonneen kipinän tai vähintääkin sitä saisi puhalleltua uuteen paloon. Ennen ensimmäistä kertaa mietin mitä ihmettä kuuluu arkitottelvaisuus liikkeisiin ja mikä sitten on sen liikkeen suoritustavoite 😀 . Näin siis kun on pitkään tehnyt suoritusideaalina koe-ohje. Tokoon se nyt kuitenkin täällä pohjautuu sisältäen ohitus- ja häiriöharjoittelua kaikki koirat kerrallaan hallissa. Jos totta puhutaan olo oli ensimmäisen kerran jälkeen kuin olisi palannut 17 vuotta (ai kauhea! onko siitä niin kauan) taaksepäin Blancon kanssa ensimmäisiin kenttätreeneihin.

Touhu kuitenkin ajaa asiansa sen osin, että Nuuska käy syömässä siellä palvattua lammasta ja on käyttäytynyt hyvin, kunhan ensin kerron sille, että ei me ei haukuta. Se on jopa oppinut makaamaan tovin paikallaan eikä se oikeastaan ole työskennellessä kiinnostunut muista koirista. Vielä kun minä jaksaisin vähän jalostaa hommaa kotitreeneissä voisi se vaikka edistyä.

Mimmoinen Nuuska sitten on ollut. Tykkään koirasta ihan sairaan paljon kaikessa olomuodossa. Se on hyvä se. Se on hyvinkin aktiivinen ruualle, ja mörköilyn alettua taittumaan leikki petraantuu koko ajan. Nuka on ollut alusta asti kivan leikkisä, mutta sellaista ”haastamista” olen hommaan vähän toivonut. Katsotaan kai sekin jo plussaksi että nykyään se palauttaa lelun eikä juokse se suussaan jonnekin leikkimään itsekseen (lue = tuhoamaan lelun mahdollisimman nopeasti).

IMG_1137

Kun se kuuluisa motivaatio löytyy täytyy vähän yrittää Peppiäkin viritellä. Se tosin pääsi viime maanantaina halliin myös. Positiivista oli se ettei uusi paikka aiheuttanut minkään sortin hermostumista. Koira teki yllättävän ripsakoita maahanmenoja ja makasi paikallaan hyvin ja rennosti. Sen sijaan se esitti sellaiset seuraamiset että teki mieli tarttua sitä riveleistä ja ravistella, että herätys! Ja lopuksi yritettiin merkin kiertämistä, mikä oli surkuhupaisaa kun koira ei edes huomannut törppöä vaan bongaili kiertokohteita kaikista isommista objekteista.

Taoa talvi taas koettelee. Kintut ja selkä on kipeytynyt eikä lumessa tarpoaminen ole vaihtoehto. Se on surullista. Läsnä on koko ajan tieto siitä että yhteinen aika vähenee koko ajan. Taokin viihtyisi keväässä paremmin 🙂 .

deloise du manoir noble tosselin tassa tirlittan2

Syötävän suloinen Nuka

Pentu on osoittautunut aika mainioksi pakkaukseksi. Pentumaiseen tapaan se syö kaikkea; kiviä, jalkalistoja, kenkiä, keppejä, leluja, luita, ruokakuppeja (materiaalista riippumatta) yms.

Kun pieni alkaa olla aivan uupunut se saattaa möyriä syliin ja nukahtaa polvien päälle. Muulloin se tipahtaa yleensä tuolin alle, sängyn alle tai vaatekaappiin.

2014-08-02-276

Ruokahalu sillä on hyvä, maltti saada nappula kuppiin viimeisenä … huono. Toisinaan se riehaantuu leikkimään rajusti, toisinaan puolilaimeasti. Ylipäätään on vaikea aavistaa milloin se on parhaassa viretilassa, kun se toistaiseksi muutenkin ailahtelevaisilla aikatauluillamme elää ihan omaa elämäänsä. Kuumuutta Nuka ei kauaa kestä, se vie nopeasti mehut ja alkaa maastoutuminen puutarhapöydän alle varjoon.

Pennulla on erikoinen tapa jännittää paikkoja kerran, seuraavalla kerralla se ui siellä kuin kala vedessä. Ihmisiä se rakastaa varauksetta, mutta uidessaan kuin kala vedessä ei rääpäle tarvitse minua enää lainkaan. Jotain hyväntahtoista herjaa olemmekin saaneet kuulla siitä, että meidän välisessä leimaantumisessa olisi vielä aika lailla tehtävää.

Kasvanut pirpana on kilon viikossa, ja jos Brysselin lentokentällä lähtöpaino oli neljä kiloa niin viikko sitten maanantaina vaaka antoi 6,1 kg.

Tytöt on päättäneet että tuo nyt asuu meillä. Tosin etukäteisaavistukseni oli oikeassa. Peppi otti pennun heti joukkoon (Peppi on ylipäätään sellainen, etä ”ai mun täytyy tykätä tästä.. kai mä sitten tykkään – oli kyse pallosta, tottiksesta… tai näemmä pennusta) ja Tao vanha hapannaama väläytteli vain alkuunsa vain hammaskalustoaan.

2014-07-24-245

Tao lämpeni sitten aikansa kuluttua. Tosin koskaan tämä mun ”eristä koirat toisistaan työpäivän ajaksi” ei ole onnistunut. Ei Pepin kanssa, eikä nytkään. Alkuunsa pentu jäi puoleen taloon. Koska se on pikkiriikkinen, sepä mahtui koiranportin puolien välistä. Laitoin paksut matot roikkumaan porttien ylle ja kotiin tullessa pentu esitteli miten suvereenisti maton kulmaa siirretään ja puolien välistä pujahdetaan sinne ja tänne.

Ilman haavereita ei tietystikään ole selvitty. Tauno vanha hapannaama on tintannut pentua kolmesti. Seurauksena huutoa ja hätääntyneisyyttä. Pienellä on yksi vaarallinen tapa vielä jäljellä. Se yrittää nisälle. Sillä onko yrityksen kohde uros tai narttu, ei ole väliä, kunhan se on briardi ja väriltään musta. Taon ikääntynyt vatsanahka roikkuu jo sen verran, että sieltä saapi kaiken huipuksi kiinni, ja tätä Tao ei arvatenkaan siedä.

Peppi runttasi pentua myös leikkiessä, hyväntahtoisesti, mutta liian rajusti. Se on eniten huolestuttavaa, koska sen seurauksena pentu on aika ajoin ontunut toista etujalkaansa.

Minä löin pientä noutokapulalla päähän. Sitä Pepille heittäessä en kättä taakse päin heilauttaessa havainnut sinne ilmestynytta pentua ennen kiljahdusta, ja vahinko oli jo tapahtunut. Eilen reppanaa pisti ampiainen. Tästä ei onneksi seurannut mitään vakavia reaktioita. Onneksi kaikkia paha unohtuu jos pääsee mielipuuhaan Top1 = perunamaahan möyrimään.

Briardien erkkari 5.7.2014 & Mini Mouse!

Peppi sai osallistua elämänsä toisen kerran näyttelyyn, ihan käyttöluokkaan osallistumisoikeuden kunniaksi. Tuomarina toimi Christiane Comby, Sveitsistä.

One P3 missing from lower jaw. 4 years. Exc. type & conformation. Exc. head & eyes. Angulation front very good. Straight shoulder. Very good chest. Coat is correct in quality, length & color. Exc. movement. A bit light.

Tulos EH ja käyttöluokassa kilpailuluokan kakkonen on jo huisi petraus uran ainoaan ja edelliseen T:hen ;). Ja petrasi Peppi muutenkin, se että meidän Pep antoi kaivaa hammaskalustoa ihan omilla jaloilla seisten ja paikalta poistumatta on aika paljon.

pep_hampaat
kuva: Susann Laaksonen

Sen lisäksi tytöt on ehtineet viettämään kesäpäivää saaristossa ja nauttimaan olostaan kaikin puolin. Nyt täytyisi vain kaivaa se kuuluisa treenikärpänen jostain, jotta Peppi saataisiin koekuntoon – kahdessa lajissa, paimenessa ja jäljellä.

saaristo

Sen lisäksi sunnuntaiyönä laumaan muutti uusi sydäntenmurskaaja ❤ – Nuka. Nuka tuli Taon tapaan Belgiasta, Daisyn ja Jeanin kasvattamana ja saimme uuden mini mousen laumaamme. Toistaiseksi öitä takana on vasta kaksi ja tutustutaan itse kukin toisiimme, mutta kenen sydän ei sulaisi tällaisen edessä 🙂

nuka
kuva: Tine Snoeks

nuka2
kuva: Tine Snoeks