Esineruutu korkattu

Maaliskuusta on päästy eteenpäin. Pepin pissavaiva on takana, vaikka edelleen koiran ph on toisinaan liian emäksinen. Itseasiassa se vaihtelee päivän aikana aina aamu kahdeksikosta iltapäivän kuuteen. Alituinen nuoleminen on kuitenkin jäänyt pois, eikä koira tekemisissäänkään ole enää puolitehoilla. Kokeillaan syödä c-vitamiinia kuureina ja siten pitää mahdolliset liian emäksisessä virtsassa syntyvät kiteet kurissa.

Paimenessa oli hyvä kausi talvella ja Peppi on tullut paremmin hanskaan. Pikku värkkääminen flänkeillä ja lähellä ohjaajaa sai minusta huomattavasti kehittymistä kuuntelemisen ja sitä kautta oppimisen suhteen aikaan. Hattua nostan koiran motivaatiolle, joka ei tästä kerta heitolla vaikeutetusta tyylistä loppunut vaan aina uudestaan se nousee yrittämään virheen jälkeen. Sen sijaan huhtikuun ratatreenit pellolla palautti meidät epätoivon suohon. Taitaa mennä ainakin vuosi vielä ennen kuin voisi ajatella Pepin toimivan ajatukseni lailla pellon leveyksillä. Suurimmaksi kompastuskiveksi kehittyi harjoituksen hakukaari, ja pellolla kulminoituu kaikki ne hankalat asiat, kuten liian lähellä työskenteleminen ja pysähtymisen hitaus kuin yhtä lailla ohjaajan oma kyky lukea lampaita, jotta osaisi asemoida koiransa lampaiden vetoon nähden oikein.

Kaarien suhteen harjoituslistalla on ollut tolppakoiran kiertäminen. Koska siellä on koiran lisäksi vieras ihminen, niin aika monta harjoitusta saadaan tehdä ennen kuin Peppi unohtaa epäluulonsa ja suostuu kyselemättä kiertää vieraan puolelta. Toisaalta tämän pitäisi myös toimia apuna laajempaan kaareen, mutta toistaiseksi Peppi yrittää oikoa sen ihmisen väärältä puolen tai peippaa lampaiden edestä flänkin kautta toiseen suuntaan.

Olen aina sanonut, että ohjaajan tulee tietää lajista riippumatta millaisen suorituksen koiralta haluaa ja kouluttaa sitä omaa ideaaliaan kohti. Minun suurin vikani on ehdottomasti toisinaan kykenemättömyys kompromisseihin sen ihanteen kanssa. Tosiasia on, että ratatreenissäkin koira näytti kehittymistään monessa muussa asiassa. Se oli harjoituksen vapaana ja hallinassa – odottaen omaa suoritusta pellolla nätisti makuulla muiden suorittaessa. Yhtä lailla se teki ihan kaunista ja rauhallista poispäin ajoa. Myös peruskuljetus oli huomattavasti viime kesää hallitumpaa. Peppi pysyy maassa ja paikoillaan, vaikka toinen koira hakee hakukaarella lampaat Pepiltä. Tästä kaikesta huolimatta eniten jää kuitenkin aina mieleen kaihertamaan ne asiat mitkä eivät onnistuneet.

Kompromisseista puhuen kuitenkin päätin, että tottelevaisuudessa Peppi saa rönsyillä. Se tarkoittaa etten puutu sen ajoittaisiin räyskimisiin tai tohottamiseen pyrkimällä paketoimaan sitä. Ja tämä on tuottanut tulosta koiran aktiivisuuden ja suorituksen kantavuuden suhteen. Jos tällä päästään tiettyyn mielentila-assosiaation, joka pysyy yllä, voidaan ajatella että paketoitavaa saattaa tulevaisuudessa joskus ollakin. Se mikä minulta ei aina ohjaajana tule luonnostaan on täydellinen keskittyminen koiraan ja sen suoritukseen, koska Peppi on koira – jonka kanssa tehdessä ei saisi herpaantua itse hetkeksikään, ei lampailla eikä tottelevaisuudessa saati kyllä edes perus lenkilläkään. Olen siis yrittänyt antaa siihen hetkeen kaikkeni, jolloin jotain tehdään – tosin se tarkoittaa että silloin minulle on turha huutaa ohjeita laidalta, kun en kuitenkaan kuule niitä.

Tasamaanoudon kanssa käytiin talven aikana syvissä vesissä. Nyt näyttäisi siltä, että kyllä siitä nouto saadaan. Samaten olen saanut noottia yhden kokonaisen liikkeen harjoittelemattomuudesta. Ai mikä eteenmeno?! Aloitettiin tänään. Patukka kentän päähään ja sitten kohti patukkaa pannasta kiinni pitäen ”eteen”- sanaa hokien. Irtihän ohjeiden mukaan tulee päästää silloin kun koira on huomannut ja lukinnut palkkansa… hyvä ettei tarvinnut viedä sitä aina nenän kanssa kiinni patukkaan 🙂 mutta ei se paljoa siitä jäänyt paitsi. Eikä se patukka ollut Pepin mielestä ollut ”se juttu” vaan otettuaan palkkansa suuhun, niin patukka parin sekunnin päästä pudotettiin maahan kun koiran mielestä kohde oli sitenkin joku roska kauempana. Uutta toistoa perään ja se sentään meni vähän enemmän ajatusten mukaisesti, mutta tässäkin lienee yhden sortin työmaa.

Sulaneet metsät on korkattu toisella tyystin työstämättömällä asialla, esineruudulla. Asiaa pohdittuani päätin pelata varman päälle ja ottaa esineeksi ensin patukan. Hetsata tarpeeksi ja saada vireen ylös (ai mikä reaktiivisuus?). Asiaa varmisteltiin vielä Taolla. Koirat pääsi puuhun kiinni ja minä tallaamaan, patukkaa ajoittain paukuttaen puihin. Peppi karjui puussa ja ohjaaja oli tyytyväinen (tämän tähden on joskus positiivista ettei alaan vihkiytymättömät liikkuisi samaan aikaan maastossa ihmettelemässä). Sitten sinne ruutuun lähetettiinkin Tao. Tohkeissaan Tao etsi esineensä. Sopivan tuulinen päivä toimi kerrankin kuten ajattelinkin hajun tulevan. Ja esineen vientiin Pepille taas sama show. Pepin vuoro. Ensi alkuun siellä juoksenneltiin, ja sen jälkeen jäljestettiin tallausjälkiä. Keskeytin koiran aina, kun se sortui työskentelyssään a) jäljestämään b) etenemään lähetyksestä muuta kuin suoraan. Aina uusi hetsi ja pieni patominen lähetykseen ja olisiko ollut viidennellä kun kerralla saatiin haluamani suoritus, Peppi upposi tarpeeksi kauas ja sai sieltä vasemmalta hajun. Stap. Peppikin oli tohkeissaan. Tänään tehtiin toinen ruutu ja edellisen mielikuvat oli selkeästi hyvät, koska tässä kertaa koira ei pyrkinyt jäljestämään ollenkaan ja upposi hyvin ruudun takareunaan.

Koska Peppiä on viety eteenpäin siten, että sille merkataan myös virheet – ei anneta koiran vain tohottaa minuuttitolkulla omiaan päin persettä, oli se lampailla tai tekemässä muuta työtä – olen itse oppinut käyttämään tapaa paremmin taiten. Enkä enää oikeastaan pelkää puuttua koiran tekemisiin, ajatellen että koira paineistuu ja lakkaa yrittämästä. Olen huomannut, että Peppi ei lakkaa yrittämästä kun vain itse ohjaan sitä kohti onnistumista hyvin. Nyt minusta tuntuu, että tulisi päästä kouluttamaan Peppiä vielä koeolosuhteisimmin harjotuksin ja saada sille kaavaa rakennettua sinne.

Koska koko päivitys kertoo Pepistä niin totta on, että Tao on ollut sivuosassa. Mummu on hakenut palloa ja tehnyt kaukokäskyjä ja karseasti levinnyttä seuraamistaan. Ehkä joku koeilmo saisi tolkkua ja suunitelmallisuutta senkin treenaamiseen. Jos joku vapaaehtoinen ilmoittautuu ohjaamaan super ihanan mummonbriardin tokomestiksiin niin voin koulutella sitä :P.

Miisa täyttää tänä vuonna 20 vuotta, ja sen varjolla kissa saa nykyään tehdä aivan mitä haluaa. Sohvalla kun on tunkua, niin nykyään kissan tapaa useinkin nukkumasta Pepin päältä. Peppi on joviaali eikä sitä haitaa. Elli sai kesäkorkkarit viime kengityksessä eli me kaikki ollaan valmiita kesään 🙂 – tammaa on tosin uhkailtu, että sen hoitotakuu on päättynyt jos se tänäkin keväänä työntää itseensä vierasesineitä johonkin suuntaan kroppaansa. Posti toi yllättäen myös koetoimitsijakortin MH:seen, se kai tarkoittaa että toimitsijanakin tulisi toimia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s