Aksaa, silmäpeilausta ja luonnetestiä

Nuuska on käynyt muutaman startin lisää hylly-sarjaansa, vikalistalle löytyy koko ajan lisää harjoiteltavia asioita! Eikä ne vanhatkaan ole sieltä poistuneet, etenkään lähtöongelmat. Sen lisäksi kun vielä ohjaaja osaisi aina liikkua pois tieltä ja vielä oikeaan suuntaan. Annoin myös periksi että kontaktille täytyy rakentaa jonkinlainen suoritustapa ja niin Nuuskalle on nyt naksuteltu pysäreitä. Näitä ja lähtöjä käytiin harjoittelemassa epiksissä toissa viikonloppuna.

 

Sen lisäksi Nuu kävi silmäpeilauksessa ja sai terveet paperit ja tänään piipahdettiin varasijalta luonnetestissä.

Nuu ei vieläkään ole ihastunut vieraisiin ihmisiin ja näin ollen se ei ymmärtänyt sosiaalistamisen päälle alkujutustelussa alkuunkaan, eikä ollut halukas leikkimään vieraan kanssa. Tuomarilta kyllä saatettiin käydä hakemassa keppi pois, mutta ei varmasti palautettu. Sen sijaan omalla lelulla kelpasi leikkiä ohjaajan kanssa, ja siitä vedossa siirrettynä tuomarin käteen, suostui knääpiö taistelemaan vähän muidenkin kanssa. Ote piti tosin kerran korjata, kun huomasi että nyt vastavetäjä vaihtui.

Kelkalla koira ei kokenut uhkaa vaan oli kiinnostunut saapuvasta kelkasta ja menikin sitä remmin mitan vastaan, väistellen sitten kelkan kiskomista jaloissa koko ajan samalla tutkien.

Ohjaajaa kohti hyökkäys tapahtui kuin kopiona Taosta ja koira oli saaliilla jahdaten enemmän hyökkääjän keppiä ja kepin pois heitossa lähti kepin perään. Pari virkahaukkua irtosi hyökkäyksen jatkuessa ja edessä oltiin koko ajan, mutta mitään totista puolustajaa ei pikkulikasta löytynyt. Tuomarin luota tultiin aika vauhdilla luokse, koska mikä voisi olla epämiellyttävämpää kuin seura, jota ei itse valinnut.

Haalari ei aiheuttanut mielenliikkeitä suuntaan tai toiseen, mutta tynnyriltä saatiin aikaiseksi voimakas pelästyminen ja väistöliike. Yllätykseksi itsellekin, koira meni kuitenkin suoraan katsomaan tynnyriä. Tässä vaiheessa ehkä väittäisin, että koira jäi aiempaa hermostuneempaan tilaan.

Pimeästä huoneesta sitten Nuu ensin tutki ja käytti pähkinää, kokeili tassulla siirrellä tuoleja ja kiipesi etutassuilla niiden päälle lopuksi päättäen, että tässä on ylittämätön este – heittäen hanskat tiskiin ja kävi maate odottelemaan. Lopuksi koira tuli luokse avuilla kutsuttuna.

Itseään Nuka ei seinässä puolusta, vaan käänsi hyökkääjälle takalistonsa ja päätti sulkea sen pois maailmasta ”see no evil, hear no evil..”.

Loppuun vielä laukaukset, joista osasin odottaa laukausvarmaa.

31957475_10214700136470444_5184656572931899392_n

Toimintakykyyn olen tietysti pettynyt, etenkin hienon kelkan jälkeen, mutta pimeässä huoneessa ei toivottua tulosta syntynyt ilman apuja. Hermorakenne saisi aina olla tulla perus plus ykköstä kivemmaksi ja kohtuullisen vilkaskin riittäisi, mutta miten käsi kädessä nämä nyt sitten kulkevatkin.

Koiran pidättyväisyys tuomarin mukaan näkyi joka osiossa, mutta olivat tyytyväisiä ettei koira osoita näissä tilanteissa kuitenkaan aggressiivisuutta, vaikka se ilmiselvästi valitsee itse kenen kanssa se haluaa kaveerata ja kenen kanssa ei.

Puolustushalun pienuus yllätti, mutta ehkä kaverin kanssa kilpaa huutaen näyttää aina vähän vahvemmalta kuin onkaan 😀

Näillä uusilla arvostelu a/b mahdollisuuksilla minulle ensimmäinen kerta saada lomake käteen, niin pitihän se tutustua arvosteluohjeeseenkin:  https://www.kennelliitto.fi/sites/default/files/media/luonnetestin_arvosteluohje_01012015.pdf

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s