Peppi alkoi oireilla 2017 yskimällä innostuessa tai pannan kiristyessä kaulalla vetäessä. Yskimiselle ei löytynyt oikein kunnollista syytä, voitiin todeta vain ärtyneet äänihuulet, vähän ärtynyt nielu eikä keuhkojen röntgenkuvissakaan ollut moitittavaa.
Ensi alkuun köhää hoidettiin närästyksenä. Koska en kuitenkaan koskaan ollut nähnyt, että koira antaisi mitään viitettä närästyksestä eikä närästyslääkkeistäkään ollut iloa, oli seuraava ajatus että köhiminen johtuisi haukkumisesta.
Köhä oli kuitenkin sitkeä ja Pepiltä kuvattiin uudelleen keuhkot, otettiin ulostenäyte keuhkomatojen varalta, verikokeetkin sekä otettiin BAL-näyte alkuvuonna 2018. Näistä ei edelleenkään saatu viitettä siitä mikä Peppiä riepoo. Yskää alettiin hoitamaan kroonisena bronkiittina ja Peppi aloitti kortisonin.
Ikävä kyllä saimme heti riesaksemme sivuvaikutukset, jatkuvan janon ja sen myötä pissaamisen kuin pohjattoman ruokahalun, jonka motivoimana Peppi oppi varastamaan pöydiltä öisin kaikki kissanruuat. Yskä jäi kuitenkin sille tielleen. Itse keuhkoäänien hienoisen rahinan pystyi kuitenkin korvalla erottamaan itsekin.
Koska koira vastasi kortisoniin sen verran nopeasti ja hyvin, toivoin että Peppi pärjäisi ilman sitä parin kuukauden jälkeen. Lääkitys ajettiin alas ja hetken verran verran pärjäiltiinkin ilman, mutta pikku hiljaa rahina ja limaisuus hiipi takaisin. Sivuoireiden tähden päätettiin kokeilla inhaloitavaa kortisonia.
Loppu vuonna 2018 saatiin kaupan päälle bakteeriperäinen keuhkotulehdus, joka talttui antibiootein. Inhaloitava kortisoni ei aiheuttanut rytinällä tulevia sivuoireita, mutta pikku hiljaa ne hiipivät kuitenkin mukaan. Vetta alkoi taas kulua, karvat kuolivat ja koiraan tuli kaljuja läiskiä. Helmikuussa 2019 alkoi virtsatietulehduskierre, jossa sitkeä e-coli joka herkkysmäärityksessä oli herkkä kaikille käytettäville valmisteille, pukkasi aina kuurin jälkeen takaisin. Veriarvoista tutkittiin kaikki kilpirauhasarvoineen sun muineen, jota siitä voi tutkia. Nämä olivat ok. Kortisoni lopettiin uudelleen, jotta voitaisiin nähdä mikä johtui siitä ja mikä jäisi jäljelle. Virtsatietulehdukset talttuivat ja karva alkoi kasvaa takaisin.
Heinäkuun lopussa kuitenkin tuli taas huono jakso ja aamu, jolloin koira yski limaa kuin pahimmassa kennelyskässä. Päivystyksen kautta käytiin taas tarkistamassa keuhkojen tilanne röntgenhuoneessa. Kaksi ja puoli vuotta oireiden alusta oli nyt otetuissa kuvissa nähtävissä muutoksia. Muutoksien laatua ei kuitenkaan pystynyt sanomaan niiden perusteella vaan jatkotutkimukset vaativat ct-kuvat. Kortisoni aloitettiin uudelleen ja limaisuuskin helpotti.
Parin päivän päästä otetuissa ct kuvissa todettiin löydösten sopivan keuhkofibroosiin.
Keuhkofibroosia esiintyy etenkin länsiylämaanterriereillä. Siihen ei ole parantavaa hoitoa, mutta oireita voidaan lievittää mm. kortisonilla. Sairauden eteneminen on yksilökohtaista.
Linkki – Keuhkofibroosi yskittää myös koiria
Diagnoosi oli vähän kuin halolla olisi lyöty päähän. Missään nimessä en olisi osannut odottaa, että Pepistä löytyisi mitään näin vakavaa. Se lienee yksi sairauden kataluuskin. Muutokset tapahtuvat ajan kanssa ja koira tottuu niihin, sen tähden koirat, kuten Peppikin voivat olla täysin reippaita ja iloisia ettet uskoisikaan.
Viime aikoina olen huomannut kuitenkin ettei koiran rasituksen sietokyky ole samalla tasolla kuin ennen, usein kotiin päin käännyttäessä, se siirtyy keulilta kulkemaan taakseni. Kokemuksesta tiedetään, että pikku hiljaa jossain vaiheessa myös kortisonin huonot puolet tulevat taas esille Pepillä.
Voidaan mennä vain päivä kerrallaan, tietämättä montako niitä on jäljellä.
turrit 