Plan B – Essi

Koska Nuuskasta ei saatu kotiin pentua niin saanko esitellä Plan B – Essi <3.

Ensi alkuun ajatus hakea heti pentu muualta tuntui kauhistukselta. Ottaa se sama riski, millä omansa pois jalostuksesta sulki. Kuitenkin euroopan pentulistaa kahlatessa ja muutaman muun suunnitelmia kysyessä, näytti siltä että sellaisen pentueen syntymisessä josta kiinnostuisin, voisi mennä tovi – pitkä tovi.

Samaan aikaan olin kuitenkin seurannut Essin pentuetta, sillä O’lydia O-pentue on ollut tarkkailulistallani jo urosta Nuuskalle silmäillessä vuosi sitten. O-pentue sivuaa myös Jurria emän kautta emän emän ollessa Jurrin isän sisko. Essin pentueen isä on mielenkiintoinen taulultaan ja vähän uutta vaihtelua koiriin, joita niin monen taulussa esiintyy. Joskin sitten jälkeläisnäyttö ilmee vasta tässä.


Essi maton pesussa

Olen ollut Essiin kovin tyytyväinen. Pentu syö ahneesti, sillä olemassa oleva saalis, se tykkää leikkiä ja puree hyvällä otteella. Essi tervehtii mielellään vieraat ihmiset ja on turhankin rohkea menemään muiden koirien luokse. Essi on rauhallisempi kuin kolme aiempaa narttuani, jossain määrin harkitsevainen ja saattaa uudessa tilanteessa istuskella seuraten ympäristöään, ja vasta sitten alkaen osallistumaan. Joko se ettei tilanteissa tarvitse heilua joka suuntaan tai joku muu piirre, tekee siitä hieman pikku vanhan.

Essi on tähän asti ollut helpoin briardin pentuni. Sille käy kaikki eikä se protestoi mistään. Kun pitää mennä nukkumaan, mennään nukkumaan. Kun pitää mennä autossa boksiin, mennään sinne ihan häntä heiluen. Essi jää rauhassa odottamaan, kun isot lähtevät lenkille. Kaikki on vaan tosi ok! paikasta tai tilanteesta riippumatta.

Tuntuu että Essissä on jotain äärimmäisen mielenkiintoista, ja uteliaana odotan millainen briardi siitä kasvaa.


Essi imuroi

Essille on jo buukattu paikka agilityryhmään. Saa nähdä tekeekö Essi muutakin tulevaisuudesssa.