kuva: Harri Puranen
Minä toivoin pienestä pitäen koiraa, sitä saamatta. Tätä lapsuuden aikaista puutetta on sitten monin kerroin paikattu aikuisiällä. Ensimmäinen koirani oli sekarotuinen Vili ja pian Vili sai kaverikseen vuonna 1998 ensimmäisen briardini, mustan uroksen nimeltä Blanco. Blancon kanssa tie vei koiraharrastusten sekä yhdistystoiminnan maailmaan. Vapaa-aikani on täyttänyt kengänpohjien kuluttaminen treenikentillä ja lammasaitauksessa kuin ratsailla. Sittemmin Ellin päästessä taivaslaitumille, ei uutta hevosta ole enää tullut.
Vuosien varrella koirien kanssa on tullut tutustuttua eri lajeihin, metsäjälkeen- ja hakuun, tokoon ja paimennukseen. Nukan kanssa aloittelimme opettelemaan agilitya. Missään näissä ei opittava ole loppunut koskaan ja yhä edelleen kouluttamisen suurin mielenkiinto on oppia itse ymmärtämään, ja sitä kautta kehittyä koiranohjaajana kuin kouluttajana. Yhtälailla on ilo saada seurata koiransa kehittymistä lajeissaan.
Lajivalinnat ovat kuitenkin kulkeneet koirakohtaisesti. Blancon kanssa raapaistessamme pk-lajien pintaa, Taon kehittyessä lajeista mainioksi tokokoiraksi, kuin Pepin paimennuspolku, nykyään Nukan viihtyessä agilitybaanoilla.
Kennelnimi Cuperkejkan on ollut nimissäni yhtä lailla vuodesta 2007. Itse kasvatustyö on antanut odottaa itseään. Ajatukseni koiran kasvatuksesta painottuvat vahvasti luonteen ominaisuuksiin ja hartain toiveeni olisi säilyttää oma rotuni, briardi – monipuolisena harrastuskoirana.
Pidän koirasta joka on rohkea, avoin ja tempperamenttinen. Koiran tulisi omata leikkihalua, uteliaisuutta, taistelutahtoa sekä koulutettavuutta. Nämä eivät ole itsestään selviä jokaisessa briardyksilössä, ja toivoisin niiden vakiintuvan rodussa enemmän.
- Annamari
(annamari.aarnio(at)kolumbus.fi)
turrit 