kuva: Henna Mattila
Tosselin Tässä Tirlittan
”Peppi”
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=FI14917%2F10&R=113
Peppi tuli kotiin helmikuussa 2010. Ajomatkaa saatteli hirveä talvimyräkkä ja koko matkan Tampereelta Espooseen pelotti enemmän kuin paljon. Pentu oli myös vakaasti päättänyt matkustaa sylissäni, joka ei mitenkään helpottanut tunnelmaa. Lopulta auto oli kaarrettava parkkiin ja penkinlämmittimen avulla pentu viimein nukahti pelkääjän puoleiselle penkille.
kuva: Noora Kosonen
Peppi on ehkä oiva esimerkki siitä, miten kaikki hyvä ei asu aina samassa koirassa. Sekä yhtälailla siitä, miten luonteiden puolesta heterogeenisessä rodussamme, vaikka parhaansa kasvattaja yrittää, ei aina saada kaikkea mitä pedattiin. Terveydeltään pieni sissini sai hyvät lähtökohdat, mutta luonteen puolesta Pepillä on isot puutteensa. Se ei tee Pepistä minulle yhtään vähemmän rakasta, vaan sen sijaan on vienyt minut uudelle oppimatkalle harrastuksessani.
Suhteen rakentaminen Peppiin on vienyt aikansa, ja ensisijaisesti se vaati minulta monen tosiasian hyväksymistä. Koirasta on tykättävä ja sille on oltava rehellinen, jos sen kanssa mielii tehdä yhteistyötä. Peppi on alusta asti ollut ihmisarka koira. Se on sosiaalinen silloin, kun se saa itse valita keneen se tutustuu sekä hallita tilanteet tällä tavoin. Koiran kasvaessa esiin tullut terävyys ja puolustusvoittoisuus on kuitenkin pyritty rakentamaan hallinnan alle. Pennun saalis kasvoi melko myöhään hyväksi käytettäviin suhteisiin ja edelleen toisinaan koiran epävarmuus vaikuttaa sen aktiivisuuteen niin koulutus- kuin koetilanteissa.
Peppi on paljon yhden ihmisen koira ja se tarvitsee tilanteissa tukeani. Nykyään se ei kyllä enää murtaudu autosta tai häkeistä perääni, ja kestää muidenkin ihmisten kanssa pelailun sekä tarvittaessa käytöksen ojentamisen. Peppi on tähän astisen elämänsä keskittynyt tottelevaisuuden harjoittelemiseen sekä käynyt lampailla. Näistä jälkimmäinen on ollut äärettömän kiehtovaa, osittain siksi että lampailla koira peittää täysin muualla elämässä vaikuttavat puutteelliset ominaisuutensa, ja toki siksi että laji itsessään rodun alkuperäisenä käyttötarkoituksena on erittäin mielenkiintoista.
Pepin kanssa opetellaan lajien kautta paljon myös sitä, kuinka paljon koulutuksella pystytään vaikuttamaan koiran ominaisuuksiin tai siihen kuinka ne ilmenevät koiran käytöksessä.
kuva: MVi2011
Pepissä parhainta on ollut se hetki, kun koira on näyttänyt alkaneensa luottamaan ohjaajaansa ja kuinka suuriin suorituksiin se tätä kautta pystyy. Pidän myös siitä, että koira kertoo tunnetilansa rehellisesti eikä se pyri menemään kuplaansa ulkomaailman pois sulkien. Ehdottomasti se on myös erittäin sitkeä ja olen oppinut arvostamaan kuinka paljon koira yrittää, tietäessäni miten paljon enemmän sen on itsestään kaivettava yrittäessään voittaa omia esteitään.
Meillä on edessä elämän pituinen harrastuksen makuinen matka.
turrit 