Heihei vuosi 2019!

Peppi on mennä pötköttynyt mukana, vaikka kesän lopussa näkymät olivat heikommat. Kortisoni tosin turvottaa, karvat tippuvat taas, mutta toistaiseksi helteiden loputtua Pep on jaksanut hyvin lenkeillä mukana. Peppi pääsi myös kymmenen vuoden rajapyykin yli, onhan ikä sen jälkeen kaksinumeroinen ja mukaan on mahtunut monta kekkeriä, leiriä, paimennusta, tokoa ja rinnalla kulkemista. Välillä raskaskin, mutta silti niin rakas.

Nuuska starttasi yhdeksän starttia agilityssa, pariin vitoseen päästiin, mutta nollat jätti odottamaan itseään. Sen lisäksi piipahdimme erkkarissa ollen erinomainen ja avoimen luokas kolmanneksi paras.  Aika hiljaista on suoritusrintamalla.

Pian avulla tehtiin myös muutamia tokotreenejä ja kertaalleen koira kokeeseen ilmoitettiin, mutta tuplabuukatessani vei aikatauluissa aksa voiton. Jos tästä saisi Nuuskalle kuitenkin eläkelajin?

Muuten meidän kesä on sellaista pötkettelyä, kukkien taivasteluja ja ympäristöstä nauttimista. Metsälenkkejä, pihalla pötköttelyä.

Essi Elokuu pyöräyttikin sitten arjen ympäri. Katselin, että olin kirjoitellut sen olevan rauhallinen, harkitsevainen ja mutkaton. No ei ole enää. Nykyään se on vilkas, suuna päänä joka paikassa, tottelematon ja saa raivorallikohtauksia harvasen päivä! Mutta mutkaton se on edelleen eikä kovin moksiskaan mistään vaan kaikki käy, paitsi joskus pihalta sisään tuleminen.

Essin kanssa käytiin turrileirillä leikkimässä ja tiistai aamuisin sekin on päässyt agilitytreeneihin. Kotona se on opetellut perusasentoa ja seuraamista, alustan kosketusta ja 2in-2outtia, istumista ja maahanmenoa (jota se tällä hetkellä tarjoaa kaikille). Välillä katsoessani muiden treenivideoita tunnen piston omatunnossani, että Essi ei osaa likimainkaan niin paljoa asioita kuin moni muu saman ikäinen, nykyään tuntuu että hirmu nuoret koirat on hirveän pitkällä!

Essin seesteisyyden tehdessä katoamistempun, meidän keskittymiskykykin on ollut kovin lyhyitä hetkiä tällä haavaa. Eniten pop on Nuuska ja niiden remuamista on tiukasti rajoitettu. On muuten ihan älyvapaata puuhaa ja toivoisin, että molemmat säilyisivät ehjänä. Pieniä mörköilyjä on ollut ja ihmisten ilmoilla on käyty opettelemassa, että ei autoja ei jahdata, eikä pyöriä – ensimmäinen menee jo mallikkaammin, mutta fillaristit on vielä voitettava. Sen lisäksi meillä osataan jo minun pihani-huuto ja minun äimistykseksi murista takapenkiltä puhallusratsiassa puhalluttavalle konstaapelille. Essi muutti takaluukkuun ja Peppi sai takapenkin (mikä ei välttämättä ole parempi ratkaisu). Mainio Essi kuitenkin on, niin kovin reipas.

Syksyn kuvista taapero on kuitenkin kasvanut. On vaikea sanoa minkä kokoinen Essistä tulee. Kuuden kuukauden korvilla painoa oli 17 kiloa ja säkä jää Nuuskasta enää muutaman sentin. Olisin tykännyt tuollaisesta lilliputista, mutta Nuuska taitaa saada pitää perheen lilliputin arvon.

Toivotamme kaikille mitä parhainta vuoteen 2020!

 

 

Peppi ja Pepin fibroosi

Peppi alkoi oireilla 2017 yskimällä innostuessa tai pannan kiristyessä kaulalla vetäessä. Yskimiselle ei löytynyt oikein kunnollista syytä, voitiin todeta vain ärtyneet äänihuulet, vähän ärtynyt nielu eikä keuhkojen röntgenkuvissakaan ollut moitittavaa.

Ensi alkuun köhää hoidettiin närästyksenä. Koska en kuitenkaan koskaan ollut nähnyt, että koira antaisi mitään viitettä närästyksestä eikä närästyslääkkeistäkään ollut iloa, oli seuraava ajatus että köhiminen johtuisi haukkumisesta.

Köhä oli kuitenkin sitkeä ja Pepiltä kuvattiin uudelleen keuhkot, otettiin ulostenäyte keuhkomatojen varalta, verikokeetkin sekä otettiin BAL-näyte alkuvuonna 2018. Näistä ei edelleenkään saatu viitettä siitä mikä Peppiä riepoo. Yskää alettiin hoitamaan kroonisena bronkiittina ja Peppi aloitti kortisonin.

Ikävä kyllä saimme heti riesaksemme sivuvaikutukset, jatkuvan janon ja sen myötä pissaamisen kuin pohjattoman ruokahalun, jonka motivoimana Peppi oppi varastamaan pöydiltä öisin kaikki kissanruuat. Yskä jäi kuitenkin sille tielleen. Itse keuhkoäänien hienoisen rahinan pystyi kuitenkin korvalla erottamaan itsekin.

Koska koira vastasi kortisoniin sen verran nopeasti ja hyvin, toivoin että Peppi pärjäisi ilman sitä parin kuukauden jälkeen. Lääkitys ajettiin alas ja hetken verran verran pärjäiltiinkin ilman, mutta pikku hiljaa rahina ja limaisuus hiipi takaisin. Sivuoireiden tähden päätettiin kokeilla inhaloitavaa kortisonia.

Loppu vuonna 2018 saatiin kaupan päälle bakteeriperäinen keuhkotulehdus, joka talttui antibiootein. Inhaloitava kortisoni ei aiheuttanut rytinällä tulevia sivuoireita, mutta pikku hiljaa ne hiipivät kuitenkin mukaan. Vetta alkoi taas kulua, karvat kuolivat ja koiraan tuli kaljuja läiskiä. Helmikuussa 2019 alkoi virtsatietulehduskierre, jossa sitkeä e-coli joka herkkysmäärityksessä oli herkkä kaikille käytettäville valmisteille, pukkasi aina kuurin jälkeen takaisin. Veriarvoista tutkittiin kaikki kilpirauhasarvoineen sun muineen, jota siitä voi tutkia. Nämä olivat ok. Kortisoni lopettiin uudelleen, jotta voitaisiin nähdä mikä johtui siitä ja mikä jäisi jäljelle. Virtsatietulehdukset talttuivat ja karva alkoi kasvaa takaisin.

Heinäkuun lopussa kuitenkin tuli taas huono jakso ja aamu, jolloin koira yski limaa kuin pahimmassa kennelyskässä. Päivystyksen kautta käytiin taas tarkistamassa keuhkojen tilanne röntgenhuoneessa. Kaksi ja puoli vuotta oireiden alusta oli nyt otetuissa kuvissa nähtävissä muutoksia. Muutoksien laatua ei kuitenkaan pystynyt sanomaan niiden perusteella vaan jatkotutkimukset vaativat ct-kuvat. Kortisoni aloitettiin uudelleen ja limaisuuskin helpotti.

Parin päivän päästä otetuissa ct kuvissa todettiin löydösten sopivan keuhkofibroosiin.

Keuhkofibroosia esiintyy etenkin länsiylämaanterriereillä. Siihen ei ole parantavaa hoitoa, mutta oireita voidaan lievittää mm. kortisonilla. Sairauden eteneminen on yksilökohtaista.

Linkki – Keuhkofibroosi yskittää myös koiria

Diagnoosi oli vähän kuin halolla olisi lyöty päähän. Missään nimessä en olisi osannut odottaa, että Pepistä löytyisi mitään näin vakavaa. Se lienee yksi sairauden kataluuskin. Muutokset tapahtuvat ajan kanssa ja koira tottuu niihin, sen tähden koirat, kuten Peppikin voivat olla täysin reippaita ja iloisia ettet uskoisikaan.

Viime aikoina olen huomannut kuitenkin ettei koiran rasituksen sietokyky ole samalla tasolla kuin ennen, usein kotiin päin käännyttäessä, se siirtyy keulilta kulkemaan taakseni. Kokemuksesta tiedetään, että pikku hiljaa jossain vaiheessa myös kortisonin huonot puolet tulevat taas esille Pepillä.

Voidaan mennä vain päivä kerrallaan, tietämättä montako niitä on jäljellä.

 

Takaisin lähtöruutuun – Nuulle ei pentusuunnitelmia

Aikomukseni oli ennen lopullista päätöstä käydä kuvaamassa Nuuskan lonkat ja ottaa viimeinen virallinen selkäkuvakin; spondyloosi. Näissä kuvissa käytiin juhannuksen aatonaattona ja yllätyksekseni sieltä löytyi myös spondyloosi. 

Yllätykseksi sanon siksi, että tämä ei ole antanut itsestään oireilevia viitteitä. Toisaalta taas muutos on lievä, niin siitä toistaiseksi meille tuskin harmia on. Toivotaan ettei olisi koskaan. Kennelliiton lausunto on SP1 (muutoksien määrä 2  = T13, L1, ikä huomioon otettu). Löydös kuitenkin laittoi miettimään uudelleen niitä kaikkia kompromisseja mitä varmasti jokainen joutuu yhdistelmissään tekemään, ja minulle kompromissien määrä alkoi olla liikaa. 

Toivoisin todella kuitenkin, että joku kiva narttu innostuisi Jurrista. Siinä on oikeasti mukava uros, kun tekee valintoja muidenkin kuin vain ulospäin näkyvien virheiden perusteella.

Ja nyt minäkin olen sitten seuraavaa koiraa vailla, kun en sitä omastani saa.

Nuka Lieto 30.5.2019

Voidaan kuitenkin sanoa, että moneen muuhun rotuun verrattuna briard on vielä perusterve koira. Meillä on suurin rasite edelleen luustoterveydessä. Sen lisäksi rodulla on riski vatsalaukunkiertymään ja Euroopassa pennut seulotaan ektooppisen ureterin varalta ultraäänitutkimuksella. Autoimmuunisairauksia on Suomessa esiintynyt joillakin koirilla ja vahvasti tuontikoirilla tapahtuvalla jalostuksella tarvittaisiin sitä avoimuutta asioista koko Euroopan tasolla. Olisi hienoa ettei mikään sairaus ei pääsisi hiipimään rotumme salakavalasti.

Kasvattaja voi vastuullisuuttaan tutkituttaa jalostukseensa aikoivansa koirat, mutta kasvattaja ei voi määrätä pennun ostajiaan tekemään samoin. Kuitenkin sairauksissa, joiden periytyvyyteen vaikuttaa useita eri geenejä, sukulaisten tutkimustuloksilla on suuri arvo jalostustietona. Tällöin ideaalein tilanne olisi eteenpäin mennäkseen olisi se, että saisimme lisättyä virallisten tutkimustulosten määrää.

Siinä missä koiran oma lonkkatulos ei kerro koko perimän suuntaa, ei spondyloosi löydöskään tarkoita automaattisesti sairaita jälkeläisiä. Tosin jälkimmäisessä täytyy vahvasti huomioida ikä, jolloin muutoksia jo on. Mielestäni alle kolmivuotiaalla koiralla niitä ei saa olla missään nimessä. Sen sijaan onko lievät löydökset viisivuotiaalle minkä arvoisia, joutuu jokainen punnitsemaan itse. 

https://www.kennelliitto.fi/kasvatus-ja-terveys/koiran-terveys/perinnolliset-sairaudet-ja-koiran-hyvinvointi/perinnolliset-selkamuutokset

Ja lopuksi varmaan pitää todeta, että spondyloosin lisäksi koiraroduissa on myös liuta muita selkäsairauksia. Eikä se koira missään nimessä ole pelkkää luustoa, jotta vain sitä voitaisiin jalostaa.

Luonne tulisi ottaa yhtä vakavasti ellei jopa vakavammin monen muun kriteerin rinnalla. Kasvattaa koiria sillä ajatuksella mihin käyttötarkoitukseen ne on aikoinaan syntyneet.

Nuka itsessään on ollut minulle ihan kelpo briardi touhuta. Nuu on kahdenkymmenen vuoden aikana neljän briardini keskiarvosta Taon kanssa paremmalla puolella. Mutta kuitenkaan rohkeudessa yksikään ei ole ollut ensimmäistä briardiani  parempi. 

Luonnetestituloksin +2 toimintakyky on monessa rodussa harvinaisuus, briardillakin ja tällaiset yksilöt tulisi mielestäni käyttää kaikki jalostuksessa, jos ne vain muuten ovat jalostuskelpoisia. Tehdä toisinaan jonkun muun asian edellä kompromisseja painottaen tämän tärkeyttä.

Nuka treenit 4.6.2019

Nuka on ketterä ja nopea rotuisekseen. Sen kanssa on ollut hauska harrastaa agilitya. Pienikokoisena rotunsa edustajana se on soveltunut tähänkin lajiin. Koko on siis antanut lajien monipuolisuutta ja henkilökohtaisesti toivoisin, että koot eivät alkaisi hipoa ylärajoja. En oikein tiedä mitä hyötyä siitä olisi vasten käyttötarkoitusta. Toisaalta taas monen valinnan rinnalla koosta olisin varmasti valmis tinkimään jos yksilön muun ominaisuudet olisivat hyvät. Itse asiassa olisin valmis tinkimään monesta ulospäin näkyvästä asiasta mikäli terveys ja luonne parantaisivat keskiarvoa.

Nuka treeni 27.6.2019

Itse en tykkää myöskään matkalaukuista. Koiralla pitää olla leikkihalua sekä sen verran motivaatiota, että sille voidaan rakentaa suoritekestävyyttä. Se ei ole pelkästään koulutuskysymys, vaan koira tarvitsee siihen kyllä vähän ominaisuuksiakin. Itse ilmiasu on kyllä sitten kokonaisuuden summa. Nukalla on ollut riittävästi leikkihalua ja ehkä tyypillisenä briardina, se tykkää taistella ja vääntää lelusta, joskin se reagoi herkästi liikkeeseen ja tykkää juosta lelun kuin muiden liikkuvien kohteiden perässä ja tarttuu niihin, kiinnostus ei lakkaa vaikka liike pysähtyy. Tätä varmasti on vahvistettu matkan varrella. Vaikka Nuka ei ole kaikissa tilanteissa ollut omien ihanteideni mukaisesti edukseen, niin se on itse suorituksen aikana osoittanut iän myötä olevan ihan varma parivaljakko ottamatta ottamatta häiriötä muista asioista.

Se on sitten makuasia tykkääkö koirassa enemmän avoimuudesta vai salliiko sille pidättyväisyyttä. Rotumääritelmä sallii sen. Itselleni tämä on aina ollut se ehkä eniten hiertävin asia Nukassa, koska muiden ominaisuuksien summana se ehkä kärjistää asioita, joista en niin pidä. Toisaalta olen hyväksynyt sen.

Pallopelejä

Näiden vuosien varrella on jätetty käyttämättä muutamakin yksilö jalostuksesta, joita jälkikäteen vanhempina katsellessa on harmittanut verratessa uuteen nuorempaan polveen. Kriittisyys omia yksilöitä kohtaan on hyvä, mutta kasvattaminen tarvitsee myös rohkeutta. Tällä kertaa minulla ei sitä ollut.

Takapihan tottis

Oma suuri huoleni on myös rodun tulevaisuus Suomessa. Rekisteröintimäärät on pudonneet hyvin pieniksi, rodun kysyntä on laskenut – ettei kävisi niin, että rotu muuttuu maassamme vieläkin harvinaisemmaksi. Koska kyllä, se on oikeasti mainettaan parempi monipuolinen koira, jolla on monia hyviä asioita jäljellä ja joita voisi kasvatustyöllä vielä parantaa.

Läpivalaistu

Olin ensin ajatellut odottaa lähemmäs kahta vuotta, mutta loppujen lopuksi Nukan ajoittainen etuosan epämääräinen epäpuhtaus liikkeessä sai mielenrauhan järkkymään sen verran niin Nuu kiikutettiin kuviin. Samantien koira kuvattiin kallonpohjasta häntään. Ja olen onnellinen 🙂 – kyllä näillä kelpaa olla. Eläinlääkärin arvio B, itse katselin että löysyyttä vielä on.

Virallista lausuntoa saadaan odottaa tovi, koska ensin koiralle tulee saada Suomen kansalaisuus.

Pepin lantioalueen kuvat otettuna silloin hännän tyven kipeänä ollessa ei näytä hullummilta.

Näiden myötä tytöt toivottavaa ihanaa juhannusaikaa!

västäräkistä vähäsen!

Kyllä se tulee – kevät nimittäin! Sen on parempi tullakin ja antaa kaiken uuden alun kasvaa surun ylitse.

Pari päivää ennen pääsiäistä, meillä kävi kauhea onnettomuus. Syystä tai toisesta – pieni Myy jäi naapurin koiran saalistamaksi. Vakavin seurauksin, toisen takajalan ollessa kokonaan poikki, ilman tuntoaistia takapäähänsä ja ilmarinta. Sain kissan syliini naapurin vajasta, jonne se oli piiloon päässyt, mutta suurten vammojen tähden pieni kissavauva nukkui ikiuneen eläinlääkärin avittamana.

Lopputulos ei muutu. Ei vain kuinka toivoisi toisin. Oliko Myy naapurin aidatulla pihalla vai ei, vai tuliko koira jälleen aidoista. Myytä ei kuitenkaan enää ole. Sen verran voidaan kuitenkin taas todeta, että olemassa olevia ominaisuuksia ei voi poistaa, niitä voi vain hallita ja estää tapahtumasta, se on se koiranomistajan yksi vaikein velvollisuus – oppia siihen.

Nyt saa hiiret sitten pitää kekkereitä. En pysty seuraavaan. Myy oli niin mieletön ipana. Tarkoitus oli, että kissa saisi olla vähän arahko, villihkö ja ei niin ihmisistä piittaava – hyvä saalistamaan ja ulkona viihtymään. Myy tuli kylän kissoista, leikkaamattomana nämä ovat ehtymättömiä sikiämään. Kantaa piti harventaa, mutta pentueen löydyttyä ei miesten sydän ollut pystynytkään. Myy muutti sisaruksineen kotihoitoon, jonne perässä seurasi ”varaemo” siis ihan eri kissa kuin todellinen emä, mutta joka tunnollisesti saapui imettämään pennut kerran-kaksi päivässä. Meille Myy tuli siinä 8-10 vkon korvilla, alle luovutusiän. Se oli aika pieni, mutta pirun rohkea.

Eikä siitä kasvanut mitään itsenäistä, kontaktia välttävää miumauta vaan kauhea kainaloinen, joka luuli olevansa briardi. Nukan kanssa ne painivat ja juoksivat ympäri taloa – minun karjuaessa ”ei käy’tä” kitarisat valkoisena. Vain muutama kuukausi aiemmin Myy meinasi heittää henkensä suolistotukokseen, jonka aiheuttajaksi paljastui syöty hiuslenksu. Myy kuitenkin selvisi leikkauksesta ja toipumisesta huikean hienosti.

Kovin hyvä hiirikissa se ei ehkä ollut, tai oli – mutta unohditte vain kertoa, ettei kissat niitä hiiriä heti listi vaan niivittävät niitä useamman tunnin! Sitä onkin sitten mukava kuunnella kello kolme aamuyöstä 😉 .

Myy pääsi pikku hiljaa ulkoilemaan meidän kanssa, kun suolistoleikkauksen yhteydessä kissa myös steriloitiin. Eikä se ikinä kaukana ollut. Kulki mukana kuin peräpukama ja yksin jäädessään meni talon alle. Joskus ikkunasta näin kun se leikki tuulen pyörittämällä vaahteranlehdellä. Nukan kanssa ne leikki metsän reunassa ”minä pääsen puuhun, sinä et!”-hippaansa ja painivat, ehtymättömästi.. Nuuska makasi selällään ja kissa oli kurkussa kiinni. Aina välillä Myyn piti tehdä huolellinen kasvopesu Nukalle ikeniä myöden.

Kun tulit meille kylään, vastassa oli kolme koiraa ja kissa joka pyrki kiipeämään lahjetta pitkin ylös tullakseen paremmin huomioiduksi. Ei se pieni koko vaan kuinka sen kompensoi.

Tytöt odottivat Myytä takaisin monta päivää. Peppi juoksi aina ulos päästessään kissanluukuille tarkistamaan, raastavin oli Nuka – joka istui hippametsän reunalla ja odotti, metsään tuijottaen. Nyt odotus on loppunut. Me kaikki rakastettiin Myytä niin hirveästi.

Sen lisäksi Taon valtava lipooma poistettiin rinnasta. Tikit mummeli saa pois tänään. Ja voi kyllä, kyllä ne keväisin nousevat kuin feeniks-linnut tuhkasta, vanhat eläimet, ja Taokin on tursuaa elämäniloa ihan toppuuteltavaksi asti.

Peppi on kipeä – syytä ei vain ole löytynyt. Koira kirputti hännän tyvelle ihotulehduksen, mukaan alkoi tulla myös liikkeellä lähdössä kipukiljahduksia, häntää kannettiin koko ajan vahvasti vasemmalle taipuneena ja hännän tyvestä lihasten kiinnikkeet oli turvonneet eikä tarpeita haluttu suorittaa. Koira on kuvattu joka puolelta eikä niistä röntgenkuvista vaivaa löydy. Kahden viikon kipulääkekuurin jälkeen olo alkaa helpottumaan, toivotaan että vaiva olisi vain jonkun tällin aiheuttama hermopinne eikä se palaa enää arkeemme.

Kesää kohti siis, entistä ehompana.

Maaliskuuta!

Aurinko on antanut jo monta päivää lupaustaan keväästä, mutta yöpakkaslukemat ei! Meillä oltaisiin kyllä jo niin valmiita sulaviin lumikasoihin ja leppeämpiin keleihin.

Pepin sitkeä virtsavaiva on vaivuttanut meitä pieneen apatiaan treenirintamalla, vaikka jotain sitä on yrittänyt samaan aikaan tehdä. Sen ohessa, että eläinlääkäriä on sponssattu vähän lisää. Synoluxit vaihtuivat baytrilliin viikon kuurin jälkeen, koska ensimmäinen ei tuottanut muuta toivottua apua kuin ph:n laskun ja kiteet alkoivat sulamaan, tuoden tilalle tuli selkeät tulehduksen merkit valkosoluineen ja verineen. Koska tikistelyä esiintyi edelleen, etenkin yrittäessäni liikuttaa koiraa pelkkää hihnalenkkiä enempää tutkittiin sitten viime perjantaina muita vaihtoehtoja. Koira ultrattiin, otettiin verikokeita munuaisarvoineen sekä papa ja steriili pissanäyte laitettiin viljelyyn. Missään ei varsinaisesti löytynyt mitään vikaa, osittain ärtynyttä virtsarakon limakalvoa lukuunottamatta. Kiteitä ei virtsassa ollut enää havaittavissa. Jos nyt syötäisiin vielä muutama päivä lääkekuuria, ja päästäisiin vaihtamaan takaisin omalle ruualle toivoen että sitä myötä loppuisi pikkuhiljaa ylenpalttinen pissailu.

Taolle on tehty muutama visaisempia harjoituksia mitä kokeissa on jouduttu törmäämään ja mm. samalta merkiltä tehty ohjattu sotkee mummelin ajatuksen ruutuun lähetyksestä. Täytyy siis paneutua enemmän liikkeiden erotteluun ja keksiä molempiin paremmat rutiinit. Tähän asti merkille-merkki on ollut sama molemmissa liikkeissä ja olen ajatellut että ohjatussa käytössä olevat liikkurin liikkeet toimisivat erottavana tekijä, mutta nyt on keksittävä koiralle enemmän rautalankaa.

Viikonloppuna tuli ajettua kaksi kertaa Sastamalaan ja takaisin. Saabi ehkä kiittää reilusta 800 kilometristä karstojen polton muodossa ja minä toivon, että ne ei ollut turhia ajomatkoja vaan jossain vaiheessa keväällä taskussani olisi MH:n C-toimihenkilökortti.

Enkä malta olla linkkaamatta netin sisuksista löytynytty blogia, jossa on mainintana sellaisesta, joka saa rotuharrastajan aina surulliselle mielelle:
http://koiratrimmaajamona.blogspot.fi/2012/10/rakkaus-rajallistako.html

Tokobriard 2012 ja kiteitä

Taotao pokkasi Suomen Briard ry:n turripalkinnoissa itselleen Vuoden tokobriard 2012 – tittelin. Pisteet Tao keräsi EVL:n koekäynneistä, jotka sinällään eivät olleet kauhean menestykkäitä mutta tavoite saavutettiin viimeisestä kokeesta. Eräänä aamuna huomasin kahlaavani taas koekalenteria sillä silmällä, että mitä täällä olisi tarjolla… Mutta huonostihan niitä vielä tarjolla oli.

Peppi aloitti juoksunsa ja saimme riesaksemme jo aiemmin tutut struviittikiteet. Oireiden perusteella epäilin tytön tekevän virtsistä ja sticksasin siltä ph:n pissasta joka oli aivan liian emäksinen (liuska näytti 7) ja sitten varailimmekin samalle päivälle eläinlaakäriajan. Viimeksi samanlaisia oireita oli helmikuussa 2011 juurikin talvijuoksun yhteydessä, silloin mukana oli myös virtsatietulehdus. Yleensä nämä kulkevatkin käsikädessä, bakteeriperäinen virtsatietulehdus nostaa ph arvoa ja tekee olosuhteet suotuisaksi struviittikiteille. Tällä kertaa ei kuitenkaan löytynyt muita tulehduksen merkkejä kuin korkea ph, joka oli laboratorio olosuhteissa mitattuna 8 ja kiteet, verta tai leukkareita ei virtsassa ollut. Pepistä otettiin myös vatsaontelon röntgen, jolla poissuljettiin ettei pikkulikalla ole mitään massiivisempia kivilajeja. Mainittavan arvoista on minulle se, että tämä tehtiin rauhoittamatta – koska Peppi on Peppi, oli se minulle melkoinen tunnelataus huomata että koiran luottamus on kasvanut minuun entisestään. Pöydälle nosto ja kyljelle laittoi josta nousee pieni kysyvä jännittynyt katse ”mitä tapahtuu?!” vastasin siihen, että ”laita pää tyynyn vain”, ja koira laski pään alas päättäen luottaa että jos äippä sanoo niin on kaikki hyvin. Kiviä ei onneksi ollut.

Peppi sai synoluxit ja kiteiden liuotusruokaa, kontrollin ollessa kolmen viikon päästä. Itse ajattelin seuraavaksi googlettaa ja opiskella minkälaiset mahdollisuudet on hormoonitoiminnalla vaikuttaa kehon happamuuteen tai emäksisyyteen, josko täältä löytyisi syitä tälle ajoittain nousevalle ph:lle juurikin juoksun aikaan löytyisi. Hieman kyseenalaistan, että syy löytyisi ruokinnasta, kun siinä ei ole muutoksia tapahtunut sitten viime kerran. Jos ph-tasapaino heittäisi vain juoksujen aikaan voisi tätä sitten helposti ennakoida tulevaisuudessa.

Syksyn hetkiä

Taotao on viimein parantunut leikkaushaavastaan, tosin mojova arpi sinne jää ja minua hieman mietityttää muutama selkeästi näkyvä sisäänpäin kasvava karva. Toivon kuitenkin ettei tästä olisi enää murhetta ja haittaa Taolle. Patologinen tulos on toisinaan ajatuksissani. Taolle ei ole tehty levinnäisyyskartoitusta, enkä siis tiedä onko kasvain ollut mahdollisesti morfologinen ja onko näitä myös mainituissa sisäelimissä. En kuitenkaan ole valmis sisäelinkasvainten poistoon kuitenkin jo veteraani-ikäiseltä koiralta. En myöskään ole valmis harkitsemaan minkäänlaista syöpälääkitystä, vaikka kasvaimia olisi muuallakin. Olen miettinyt kenelle mahdollinen lisäaika olisi, minulle vai koiralle ja heikentäisikö ajan puolesta taisteleminen vain turhaan koiran elämänlaatua. Patologinen lausunto kasvaintyypistä kuitenkin antaa minulle tietoa kasvaimen mahdollisesta käyttäytymisestä ja olen kuitenkin huojentunut ettei kyseinen kasvain metastoidu esimerkiksi luustoon, vaan kunnioittaa pääsääntöisesti lähtökudosta. Osaan myös toivottavasti tulkita mahdollisesti tulevaisuudessa tulevia oireita herkemmin. Tiedän kuitenkin, että on olemassa myös mahdollisuus, että kasvain oli yksittäinen eikä se enää aiheuta ongelmia. Tao ei tiedä, että siltä poistettiin syöpäkasvain ja koira on hyvässä kunnossa, iloisena ja elämänhaluisena.

Syyskuun puolivälissä aloitimme taas hallikauden, vaikka ulkonakin pystyy vielä hyvin harjoittelemaan. Peppi on edennyt tottelevaisuudessa tämän vuoden aikana hyvin, ja koiran tunnetila alkaa olla mainio. Jos aikanaan näin väläyksiä siitä mahdollisesta maksimista, missä koira voi työskennellä – niin nyt koira ilmentää tätä jo useassa harjoituksessa. Sanotaankin ettei koiran opettaminen ole vaikein asia, vaan saavutetun tason ylläpitäminen ja tämä on seuraava tavoite Pepin seuraamis-liikkeen suhteen. Koiran tekniikka on myös jossain määrin lahonnut korkeammassa tilassa työskennellessä ja tähän minun tulee alkaa keskittyä enemmän; asennon suoruuteen ja takaosan käyttöön.

Tao taas sairasloman venyessä on selkeästi päässyt mielentilaan, jossa rouva on jo siirtynyt eläkkeelle. Seuraamisessa se mennä poikittaa puolimetriä edessä ja käskyihin se voi vapaavalintaisesti tarjoilla itse tykkäämiään asioita. Lenkillä se pääsääntöisesti on sitä mieltä ettei kutsumiset kosketa ainakaan Taoa ja mummelit saa tehdä mitä lystäävät.

Paimentamassa Peppi on käynyt satunnaisen epäsäännöllisesti. Siellä olen keskittynyt saamaan Pepin paremmin hallintaan ja pysähdykset onnistumaan heti. Työsarkaa riittää. Myös etäisyyttä lampaisiin tulisi saada enemmän ja nostot rauhallisemmiksi. Viime kertaisen harjoituksen jälkeen tulin kuitenkin loppupäätelmään, että koira on kehittynyt viime keväästä. Pepin lampaanlukutaito kuin käsitys laumasta on parantunut huimasti, nämä kaksi asiaa on paljon parempia koiralla kuin ohjaajalla vieläkään. Siinä missä keväällä Peppi karautti lampaiden perään koko laitumen pituuden verran, ei martat enää tänä päivänä pääsekään livohkaan koiran kontrollista niin helposti. Koira myös selkeästi pyrkii pitämään lauman koossa, sekä palauttamaan irronneet laumaan ja lauman minulle.

Kun lehdet alkoivat vaihtamaan syysruskan värejä päätin myös pyrkiä saamaan aikaiseksi harjoituksia jäljen osalta. Kymmenen jälkeä Peppi on ajanut pääsääntöisesti metsässä, muutaman pellolla. Historiaa ei tulisi unohtaa ja laji onkin muistuttanut minua siitä, miten ailahtelevia Pepin suoritukset myös tottelevaisuudessa aluksi olivat. Toisaalta kun tämän muistin ja taaksepäin mietin, turhautumiseni laantui ja nyt on itsellä varmempi olo enkä kaadu jokaiseen huonompaan suoritukseen. Toistaiseksi olen pyrkinyt vain nostamaan koiran motivaatiota mahdollisimman korkeaksi. Ailahtelevuus tulee esiin usein paikkaa vaihdettaessa ja Peppi reagoi uuteen ympäristöön siten, ettei se ole sataprosenttisesti työnteon ajatuksessa mukana vaan kiinnittää liikaa huomiota ympäristöön. Olen kuitenkin saanut nähdä taas niitä väläyksiä siitä tasosta mitä koira voi esittää ja tämä takaraivossa meillä on tavoite jota kohti kouluttaa.

Histiosytäärinen sarkooma

Hyvistä ja huonoista aamuista tämän kertaisen joutuu laittamaan kastiin huonot. Taolta piti poistaa tikit leikkaushaavasta viikon päästä leikkauksesta. Tuumasta toimeen ja poistin ne ollen samalla tyytyväinen miten hyvältä ja siistiltä koko homma näyttikään. Niin hyvältä, että päätin koiran antaa olla ilman pönttöä tai pöksyjä.

Aamukahvikuppeja oli kulunut useampi ja piti tehdä lähtöä ulos päin. Katselin olohuoneen lattialla pötköttävää Taoa ihmetellen, että koira on jotenkin vaivaantuneen näköinen ilmeeltään. Päätin katsoa miltä sen pakara näyttää ja *voi perse*. Koira oli lutrannut haava-alueen ja koko leikkaushaava kaikessa komeudessaan oli auki. Suihkuttelun kautta päivän ohjelma vaihtui eläinlääkärireissuun.

Haava päätettiin kuitenkin sulkea uudestaan, ja nyt sitä pitelee uudet tikit, soluliima ja vielä teippikin. Aloitamme prosessin alusta toivoen, että haava parantuu pian. Samalla reissulla saatiin patologin lausunto.

Tutkituissa näytteissä todettiin kohtalainen pleomorfinen pahanlaatuinen pyörösolukasvain. Solut ovat morfologialtaan suuria, pulleita ja histiosytäärisiä ja niiden koko vaihtelee runsaasti. Niillä on eosinofiilistä sytoplasmaa, joka on paikoin vakualisoitunut. Mitooseja todetaan kohtalaisesti. Strooma on vähän ja neoplastisten solujen välissä on kypsän morfologian omaavia lymfosyyttejä.

Löydös viittaa histiosytääriseen sarkoomaan. Yksittäiset kasvaimet, jotka ovat hyvin rajoittuneita, vastaavat kirurgiseen poistoon yleensä kohtalaisen hyvin. Nämä kasvaimet voivat olla myös multisentrisiä mikä tarkoittaa sitä, että niitä kehittyy eri puolille elimistöä (ihon/nahanalaiskudoksen lisäksi sisäelimiin ja keuhkoihin) yhtä aikaa. Muutos vaikuttaa tulleen kokonaan poistetuksi.

Tutkimustulos: Histiosytäärinen sarkooma

Taolle ehjä rivi EVL:stä

Tao totteli tavoitteemme arvoisesti ehjän rivin 1.9. Pääkaupunkiseudun Kultaisten kokeessa. Tuomarina toimi Harri Laisi ja rivillä saavutettiin kakkostulos, yhä lähempänä sitä ykköstä. Tao oli kovin tomeralla tuulella, kuten aina juoksua tehdessään ja tällä kertaa koira oli helppo nostaa liikkeiden väliin. Edelleen työtä vaatii kaukokäskyt sekä käskyjen loppuun kuunteleminen. Samalta merkiltä lähetetyssä ohjatussa ja ruudussa, Tao taas lähti alkuunsa tekemään ohjattua uudestaan, jonka tähden lisäkäskyjä tarvittiin. Niin ikään zetassa koira seisoi istumisen ja ohjatussa annoin yhden lisäkäskyn tuontiin. Luoksetulon seisomista ei nähty ja koira tökkäsi vielä ohjaajaakin loppuasennossa.

Istuminen ryhmässä: 10
Paikallamakuu: 9
Seuraaminen: 8
Zeta: 7
Luoksetulo: 6,5
Ruutu: 7
Ohjattu: 7
Metalli: 8
Tunnari: 8
Kaukot: 7
Yhteensä 244p. EVL2 ja 3. sija

Tao oli ilmoitettu vielä kahteen kokeeseen, mutta ripulin ja sen ohessa eläinlääkärillä otetun ohutneulanäytteen tuomion jatkotoimenpiteiden tähden peruutin osallistumiset. Kaksi viikkoa myöhemmin Taolta poistettiin toisesta pakarasta peukalon pään kokoinen patti ja patologin tuomiota odotellaan vielä pari päivää. Mummeli itse voi mainiosti ja tikit ovat saaneet olla rauhassa. Sen sijaan vauhtia on täytynyt vähän rajoittaa näin toipilasaikana.