1-luokka

Pepille oli ilmoitettu viikonlopulle kaksi starttia, joten hyväksytyn esikokeen jälkeen sunnuntaina startattiin ykkösluokka. Muistui taas miksi olemme harjoitelleet ja harjoitelleen häkistä poisottoa, siksi että siinä kohtaa on meillä aina niin hyvät saumat pilata koko loppusuoritus.

Tuomari kertasi säännöt mitä koiralta hyväksyy, yksikin aitaan päin juokseminen – on peli poikki, kerran saa hakea lauman haltuun, jos se hajoaa uudestaan – on peli poikki jne.

Rata oli käänteinen verrattuna perjantaihin ja sisälsi toki esikokeeseen verrattuna enemmän tehtäviä. Peppi haki lampaat isossa aitauksesta hyvin ja vartioi rauhallisesti sen aikaa, kun merkitsin yhden lampaan. Portillekin vielä kuljettiin ajatusten mukaisesti, mutta häkistä tullessa tehtiin meidän perusvirhe – Pepillä tulee liian kiire pysäyttämään ja se livistää käskyn alta, lauma jakaantuu osan jäädessä aitaukseen ja osan ollessa ulkona. Meidän (toim.huom. ohjaajan) kiihtyvyysongelma tuli esiin myös samantien ongelmien alkaessa ja sitten siinä on kaksi yliyrittäjää sekoilemassa keskenään. Ulkona olevat martat saatiin hallintaan ja palattiin häkkiin hakemaan loput lampaat, jotka sitten yhdessä tuumin karkasivat laitumelle.

Siinä lampaita hakiessa laitumen metsän reunasta ehtii ajatella tovin jos toisenkin samalla kun tarkkailee miten lampaat suhtautuvat lähetymiseen. Laumassa oli niin aikuisia lampaita kuin karitsoja ja karitsat väistävät koiran lisäksi ihmistä. Tiesin että voin keskeyttää saman tien, jos lampaat väistävät minua lähestyessä enkä pääse niitä tarpeeksi lähelle.

Lähestyminen kuitenkin onnistui ja pääsin etäisyyksille josta Pepin pystyi laittamaan sen koulutustason mittaiselle hakukaarelle. Lampaat saatiin mukaan ja alkoi kova kipittäminen kelloa vastaan loppu radan aikana. Metsän reunasta kulkiessa lampaiden veto lähtöpisteeseen oli vahva, sain Pepin kuitenkin ajamaan vasenta laita puolta ja pääsimme laidunnusalueelle. Laidunnusalueella koira kiersi laumaa hyvin sillä välin, kun irroitin lampaan merkin. Vartiointikin laidunnusosiossa vielä sujui, mutta haltuunottokaari oli huono. En tiedä miksen lähettänyt koiraa lennosta kaarelle, jolloin se tekee pulleammat kaaret vaan jaloista, jolloin Peppi menee aina aivan liian tiukasti.

Kuja saatiin sujumaan hyvin, kunhan ensin sain koiran asemoitua sopivaan aja-kohtaan. Portin edelleen hyvin. Tieosuuden alkaessa meille ilmoitettiin aikaa olevan kaksi minuuttia jäljellä. Taas tossua toisen eteen, nyt jo vähän riskillä, että kohta minun ohitseni juoksee letkana viisitoista lammasta. Ei juossut, sain tien kulmaankin Pepin siirrettyä pysäyttämään ja kulma meni hyvin. Uudelleen häkityksessä hätäilin, kun Peppi meinasi ottaa käskyn vastaisen suunnan ja otin koiraa karvoista estääkseni vasemman. Tarvitseeko sanoa ettei koiraan saisi koskea kokeen aikana? Tästä huolimatta lampaat saatiin häkitettyä ja olimme saaneet radan suoritettua, aikaakin jäädessä jäljelle kolme sekunttia.

Häkki (max 25p.)
vartiointi 8p.
häkistä otto 1p. (ei kerralla kaikkia lampaita, lampaat karkasivat)
uudelleen häkitys 5p.
Ohitukset (max 10p.)
portti/ränni 9p. (kovat käskyt)
Kuljetus ja ohjaaminen (max 20p.)
tie 7p. (työntää lampaat liian lähelle)
laidunnus 7p. (koira kääntyi katsomaan ohjaajaa, levoton haku)
Toimintatavat (max30p.)
käskyt ja tottelevaisuus 6p.
aktiivisuus 6p. (levotonta, ohjaaja koski koiraan)
yht. 49/75p.
Arvosana: Hyvä

Leuka rintaan ja ensi kesänä uusi yritys!

Mainokset

Paim-E

pep_paim_e
kuva: Marika Klossner

Pepin paimentaipale sai tänään virallisen tuloksen. Peppi osallistui Rannikkopaimenien järjestämään kokeeseen ja suoritti hyväksytysti FCI:n säännöillä paimennuksen esikokeen. Suurimmat pistevähennykset syntyivät kuljetuksessa, jossa koira painaa lampaita vähän liikaa työskentelemällä turhan lähellä.

Häkistä poisotto 10/10
Uudelleen häkitys 10/10
Kuljetus ja ohjaaminen 14/20
Laidunnus merkityllä alueella 19/20
Pysähdys 8/10
Toimintatavat
Käskyt 10
Tottelevaisuus 8
Aktiivisuus 8
Yhteensä 87/100
Arvosana: erittäin hyvä

Tuomari: Kirsi Mikkonen

Hyväksytyllä tuloksellaan Peppi on Suomen toinen esikokeen läpäissyt (ja todennäköisesti osallistunut) briardi. Koe käydään FCI:n paimennuskoesäännöillä, FCI HWT (traditional style)
http://www.fci.be/uploaded_files/HWT-Traditional%20Style_EN.pdf
http://www.kennelliitto.fi/FI/toiminta/kokeet/Paimennuskoe/etusivu.htm

Taolle ehjä rivi EVL:stä

Tao totteli tavoitteemme arvoisesti ehjän rivin 1.9. Pääkaupunkiseudun Kultaisten kokeessa. Tuomarina toimi Harri Laisi ja rivillä saavutettiin kakkostulos, yhä lähempänä sitä ykköstä. Tao oli kovin tomeralla tuulella, kuten aina juoksua tehdessään ja tällä kertaa koira oli helppo nostaa liikkeiden väliin. Edelleen työtä vaatii kaukokäskyt sekä käskyjen loppuun kuunteleminen. Samalta merkiltä lähetetyssä ohjatussa ja ruudussa, Tao taas lähti alkuunsa tekemään ohjattua uudestaan, jonka tähden lisäkäskyjä tarvittiin. Niin ikään zetassa koira seisoi istumisen ja ohjatussa annoin yhden lisäkäskyn tuontiin. Luoksetulon seisomista ei nähty ja koira tökkäsi vielä ohjaajaakin loppuasennossa.

Istuminen ryhmässä: 10
Paikallamakuu: 9
Seuraaminen: 8
Zeta: 7
Luoksetulo: 6,5
Ruutu: 7
Ohjattu: 7
Metalli: 8
Tunnari: 8
Kaukot: 7
Yhteensä 244p. EVL2 ja 3. sija

Tao oli ilmoitettu vielä kahteen kokeeseen, mutta ripulin ja sen ohessa eläinlääkärillä otetun ohutneulanäytteen tuomion jatkotoimenpiteiden tähden peruutin osallistumiset. Kaksi viikkoa myöhemmin Taolta poistettiin toisesta pakarasta peukalon pään kokoinen patti ja patologin tuomiota odotellaan vielä pari päivää. Mummeli itse voi mainiosti ja tikit ovat saaneet olla rauhassa. Sen sijaan vauhtia on täytynyt vähän rajoittaa näin toipilasaikana.

Peppi BH-Kokeessa

Peppi osallistui Hausjärven Haukkujen järjestämään käyttäytymiskokeeseen Hyvinkäällä. Tuomarina toimi Anni Rytkönen. Tottevaisuusosuudesta löytyi vielä töitä koesuoritusta ajatellen, mutta Peppi suoritti sen hyväksytysti. Kaupunkiosuus järjestettiin Hyvinkään rautieasemalla ja päivän päätteeksi koira sai liittää nimensä eteen koulutustunnuksen BH.

Peppi MH-kuvauksessa

Suomen Briard ry. järjesti elokuun lopulla MH-kuvauksen Espoossa. Peppi osallistui kuvaukseen, ja mikä parasta pari Pepin sisarusta myös! Vaikka kaikista luonteen mittareista löytyy kritisoitavat puolensa, on minusta parempi  että meillä on Suomessa kaksikin luonnetta mittaavaa testiä, kuin että meillä ei vaihtoehtoisesti olisi testejä lainkaan. Ruotsissa MH-kuvauksella on vankempi jalansija jo historiansa puolesta ja siellä kasvattajat pyrkivät kuvaamaan kerralla koko pentueen. Tällainen tapa on minusta mielenkiintoinen ja informaatioarvoltaan suuri, koska silloin yksilöt laitetaan samassa miljöössä, samojen ärsykkeiden alle ja saadaan tilaisuus nähdä sisarusten erot tai tasalaatuisuus reaktioissa.

Pepin kohdalla osasin aika pitkälle odottaa mitä kuvauksessa tulee tapahtumaan. Hiemän epävarmana pidin kuitenkin saatetaanko ylittää koiran sietokyky. MH-kuvauksessa osioissa on ennalta määritetty aika, jonka sisällä koira pitää esimerkiksi saada palaamaan pelästymänsä kohteen luo. Mikäli koira ei tule ajan määrittelemissä rajoissa, päättyy kuvaus siihen ja tulos on auttamattomasti hylätty. Minua myös kiinnosti nähdä, kuinka paljon Pepin kohdalla tehty työ näkyisi kuvauksessa. Olisiko koulutuksessa pyrityllä vahvistamisella merkitystä osioissa, joissa mitataan mm. leikkimistä tai suhtautumista vieraisiin ihmisiin vai saataisiinko esiin luontaiset reaktiot. Tämän suhteen Peppi oli läpi kuvauksen rehellisesti, puutteineen ja vahvuuksineen, oma itsensä. Koiran kannattelevaksi voimaksi osoittautui meidän välinen suhde.

Pialle kiitos videoinnista! On itsellekin avartavaa nähdä suoritus, koska ohjaajan on mahdoton itse kuvauksessa seurata koiransa reaktioita jokaisessa osioissa. Pääsee siis näkemään, mitä selän takana tapahtuu. Ja videot on ehdottomasti omalla tavallaan liikuttavia, katsojallekaan ei jää epäselväksi mitä koiran päässä liikkuu.  Sirun ja juoksuntarkastus on inhottavaa. Sen sijaan testinohjaajan haastatellessa ohjaajaa, koira saa mahdollisuuden tehdä tutustumista itse ja tämän jälkeen hyväksyy käsittelyn. Leikkiä ei nähdä, enemmänkin uteliaisuutta ja pientä halua osallistua, mutta koira ei voita epävarmuuttaan. Vieheen perään koiraa kannattelee uteliaisuus, mutta sen rohkeus loppuu ensimmäisten rissojen kohdalle, ne ovat liian epäilyttäviä. Aktiviteettitaso kolmen minuutin passiivisena olossa on rauhallinen. Ns. etäleikkijä on koiran mielestä enemmänkin uhka eikä sillä ole aikomustakaan saapua avustajan luo linjalle. Koira kuitenkin ottaa leikittäjään lopun palautuksessa itse kontaktia ilman jäljelle jääviä jännityksiä. Haalarilla koira kokee ison pelkoreaktion, väistää ja osoittaa muutaman uhkauselkeen ennen kuin jättää ohjaajan selvittämään välit haalarin kanssa. Kutsusta koira kuitenkin päättelee, että suoriuduin hyökkääjästä ja koiran on turvallista saapua paikalle.

 

Räminälaitteella nähdään edelleen iso reaktio, ja koira edelleen tulee tutustumaan ohjaajan avustuksella. Muistiin nämä kuitenkin hieman jäävät. Aaveiden herättämä puolustusreaktio oli odotettavaa, mutta testin aiempaan kulkuun verrattuna koira on siinä melko ponteva, mutta kuten muissakin osioissa puutteet rohkeudessa tulevat yhtä lailla esiin. Loppuleikin koiran esittää samanlaisena kuin testin alussa ja leikin yhteydessä koira reagoi ampumiseen voimakkaasti. Passiivisessa osuudessa laukaukset eivät saa hermostumista aikaan.

 

Olen tyytyväinen, että olen onnistunut luomaan koiraan suhteen, jossa se kykenee tukeutumaan minuun. Tämän tyyppinen koira yhtä lailla saa varmuutta itseensä ohjaajan kautta niin hyvässä kuin pahassa, kuin sitten myös valuu ohjaajansa mukana takuuvarmasti.

 

Olen ehdottomasti tilastojen kannattaja. Näiden ongelmallisuudenkin toki havaiten, mutta tätä dokumentointia kannattavana itselleni oli myös itsestään selvää, että koira luonnekuvataan. Yhtä lailla kuin omistamani koirat virallisesti terveystutkitaan, ne hakevat muutaman erikoistuomarin näyttelyarvostelun vähintään ja ne pyritään kouluttamaan sekä koulutustasoa kokeessa mittaamaan. Se ei ole velvollisuus, vaan tulee minulle luontaisesti harrastuksen osana. Osin JTO savotan avartamin silmin toivoisin, että kantaa testattaisiin kokonaisvaltaisemmin ja materiaalista riippumatta testeihin tuotaisiin kaikki yksilöt, ne heikommatkin, jotta tilastollinen vinouma rodusta ei olisi suuri. Kasvattajana kokisin saatavan informaation myös hyväksi, ja tilasto on se työkalu joka yhtä lailla jää jälkipolville – kun rotuumme ajan saatossa tulee uusia kasvattajia. Ei niin että tieto kuolisi ajan mukana. Hyvin laajalla kulmalla koiraharrastusta miettien, toivoisin ettei kukaan kasvattaja ainakaan pyrkisi piilottamaan niitä kasvatustyönsä yksilöitä jotka eivät vastaa ideaalia, vaan enemmänkin kannuistaisi omistajia täydestä sydämestä harrastuksensa parissa.

Loistavana aasinsiltana voidaan samalla spekuloida niitä ominaisuuksia koirissa. Kaikkien koirieni kohdalla olen niin tehnyt, joskin näkemykset ovat muuttuneet vuosien varrella. Ominaisuuskeskustelut aiheuttavat usein myrskyn vesilasissa ja niihin suhtaudutaan tunnepitoisesti. Varmasti siksikin, että näkemykset eroavat eikä osata antaa aiheen väitellä. Ominaisuuksia vatvoessa on siihenkin monta tulokulmaa, on jalostukselliset aspektit, on koulutuksellinen aspekti ja on se mitä vaikuttaa koiraan eniten  – minkälaista sen kanssa on elää arjessa. Jälkimmäistä pidän itse tärkeimpänä, mutta siinä muuttujia on jo todella paljon ja kaikki lähtee siitä minkälainen koira kenenkin käteen sopii.

Pepin suhteen olen käynyt sisäistä painia itsekseni jalostuskäytön kannalta. Yrittänyt arvottaa ja laittaa kohtia järjestykseen, palaten aina siihen yhteen ja samaan;  arkuus/voimakas epävarmuus. Vaikka yksilön jalostusarvon määrittää vasta sen jälkeläiset, miellän ajatuksissani kuitenkin genotyypillekin arvon ja tämän tähden koko pentueella on merkitystä jalostuskäyttöä pohtiessa. Luonnetta ajatellen rehellisesti  väitän kuitenkin, että jos sattuisin omistamaan pentueen ainoan ei puutteellisen koiran – käyttäisin sitä, sisaruksista huolimatta. Olisi varmasti mahdotonta vastustaa halua yrittää onnistua lähtökohdista huolimatta. Nyt ei tarvitse kokeilla onneaan.

Pohjimmiltaan ei ole vaikea erottaa pidättyväisyyttä arkuudesta, joka juontaa rohkeuden puutteesta. Puutteet rohkeudessa tulevat kyllä esiin kuin vain ihmiskontakteissa, mikäli koiran kanssa kuljetaan muuallakin kuin kotipihalla.  Millä tavoin käytös ilmeentyy, on sitten kaikkien muiden ominaisuuksien summa. Sen sijaan vaikeampaa on luokitella missä vaiheessa epävarma käytös kääntyy arkuudeksi sosiaalisessa ympäristössä toimiessa.  Vielä vaikeampi on sijoitella yksilöitä parhaimmasta huonompaan  jos ominaisuudet ovat samanlaisia, mutta niissä saattaa olla voimakkuusvaihteluita – koska minusta tällöin tulisi jokainen yksilö kuljettaa läpi samanlaisten kokemusten ja paineen, jotta erot todellisuudessa voitaisiin havaita.

Epävarmempi koira joudutaan totuttamaan asioihin, jotta sen elämä ei niin järkkyisi. Itse koen, että tämä on jopa omistajan velvollisuus. Koiralle tulee antaa työkaluja, joilla se voi asioita ratkoa ja se ansaitsee ohjaaja/omistajasuhteen, jossa koira voi luottaa silloin kun sen omat rahkeet loppuvat kesken. Tämän vastakohtana täytyy aina jalostuksellisesti  muistaa, että meillä on myös koiria, jotka kävelevät omin jaloin ja pystyssä päin tilanteeseen kuin tilanteeseen ilman, että niiden totuttamiseen on tarvinnut käyttää aikaa. Aikaa voidaan myös käyttää jossain määrin mittarina, ja on yksilöitä jotka toistuvasti reagoivat yllättäviin asioihin negatiivisesti totuttamisesta huolimatta ominaisuuksistaan johtuen.

Rotumääritelmä ei pohjimmiltaan paljoa aseta sanoja luonteen osalta, mutta se yksiselitteisesti sanoo: ”Tasapainoinen, ei vihainen eikä arka. Brienpaimenkoiran tulee olla varma ja peloton.” Nämä riittävät karsimaan ääripäät pois, jos määritelmää kunnioitetaan.  Jalostuksen tavoiteohjelma avaa tätäkin puolta vielä lisää. Koiran ominaisuudet on iso kokonaisuus ja niitä täytyisi peilata rodun alkuperäiseen käyttötarkoitukseen miettien, mitä rotu on tarvinnut toimiakseen tehtävissään.

Alkuperäistä käyttötarkoitusta peilaten briardin tulisi mielestäni omata puolustushalua. Tämä on piirre, joka toki tekee koirasta myös hitusen hankalamman eikä se sovi joka kotiin. Epävarmalla koiralla tällöin myös arjessa korostuu koiran mahdollinen terävyys,  sen kynnys ja halukkuus puolustaa itseään sekä reagoida aggressiivisesti. Ilman puolustushalua tuskin esiintyy terävyyttäkään. Kun yksilö kokee uhkaa mitättömissä tilanteissa, voidaan puhtaasti osoittaa sormella koiran arkuutta. Tilanteissa jotka koira kokee uhkaavaksi voi terävä koira yrittää myös purra, mikäli se ei pääse väistämällä rauhaan tai poistumaan paikalta. Koiran päämäärä on etäisyys ja sitä kautta saavutettava rauha. Pelkopurijat eivät yleensä kykene hakeutumaan kuitenkaan otteeseen kuormittumisen tähden  vaan tokkasevat. Tavallisimmin arka koira pyrkii ensisijaisesti väistämään, mutta koiran käyttäytymiseen vaikuttaa yhtä lailla sen muut ominaisuudet sekä opitut kokemukset. Jos koiran näkökulmasta esimerkiksi muriseminen, hyökkiminen tai kenties näykkiminen on tuottanut sille rauhan, laskee koiran kynnys käyttää tätä toimintamallia jatkossa.

Kaikki ominaisuudet kulkevat koiran kanssa arjessakin, mutta koulutuksen kautta nämä itselleni on aiheuttaneet eniten mietittävää ja se on kiehtovaa. Koulutuksen avulla pystymme vaikuttamaan koiran käyttäytymiseen. Jokaisessa koirassa on aina yhtä paljon hyvää kuin huonoakin. Pepissä olen tykännyt siitä, että vaikka sen tunnekuohut ovat suuria – pyrkii koira aina toimimaan, se ei väistä kovinkaan helposti passiivisuuteen eikä sulje ulkomaailmaa pois. Tämä tulee koirassa esiin joka päiväisessä elämässä ja se näkyi myös koiran MH-kuvauksessa. Terävyyden osalta koen päässeeni kohtuullisen helpolla verrattuna näkemiini joihinkin muihin yksilöihin. Siitä huolimatta puoli on otettu aina huomioon ja pyritty rakentamaan hallinnan alle. Peppi on rakenteeltaan vikkeläliikkeinen ja siitä löytyy tempperamenttia sekä vilkkautta. Pääsääntöisesti voidaan ajatella, että voimme vahvistaa sekä kontrolloida olemassa olevia ominaisuuksia. Sen sijaan sellaista mitä koirassa ei ole, emme voi siihen tuoda.

Koulutuksessa käytämme hyväksemme koiran viettitoimintoja, vaikka joskus tuntuu että sana vietti on rodussamme kirosana, niin ei se kuitenkaan sisällä mystiikkaa vaan on peruselementti, jolla joka moppe mm. tyhjentää ruokakuppinsa. Koulutuksessa en ole suinkaan kokenut Pepin saaliin määrää sen puutteellisimmaksi ominaisuudeksi. Koira itseasiassa kykenee parhaimmillaan saalistamaan erittäin voimakkaasti sekä aktiivisesti ja tämä puoli on hyödynnettävissä palkan lähteenä niin ruualla kuin lelulla. Sen sijaan enemmän taiten saa opetella kääntämään koiran ulkopuolelta ottaman paineen aktiivisuuteen. Koiran kanssa täytyy olla selkeä eikä sen saa antaa kyttäillä ympäristöään vaan siltä vaaditaan työntekoa koulutustasonsa mukaisesti. Ohjaajasuhde on täysin merkityksellisessä asemassa Pepin kanssa, ja koiran täytyy voida luottaa ohjaajaansa, jotta se pystyy vaihtamaan itselleen ominaisemman käyttäytymistavan toiseen.

Pepin kaltainen koira on usein huolissaan ympäristöstään ja sen kokema epävarmuus salpaa sen kykyä toimia aktiivisesti. Toisin sanoen se on saaliin määrää ongelmallisempi asia. Koira voi kompensoida heikkouksiaan muiden ominaisuuksiensa kautta. Usein saalisvietti ja taistelutahto auttaa myös koiraa, jolla on puutteita toimintakyvyssä tai pehmeydessä. Voitaisiin ajatella että vietin lisäys auttaisi koiraa, mutta kaikkea voi olla sopivasti aina suhteessa koiran hermorakenteeseen.

Tänä päivänä en nykyään kovin herkästi lähde sanomaan mitä kenenkin koira olisi ominaisuuksiltaan syönyt mikäli en pääse itse näkemään kuinka paljon koiralta on vaadittu ja millä tavoin sitä on koulutettu, minkälaisessa miljöössä se elää ja mitä tilanteita sen peruselämään kuuluu.  Voidaan aina toki spekuloida, mutta tarvitaan raamit minne sen sijoittaa. Kuitenkin keskusteluissa toisen kertoma reaktio voi näyttää vähäpätöisemmältä tai suuremmalta, kun sen omin silmin näkee. Yhtä lailla pistelajeilla mitattavassa koulutettavuudessa se taso mikä riittää yhdelle, ei aina riitä toiselle ja tällöin on varmaa, että jos toisen vaatima taso ei ole selvillä niin keskustelijat väärin ymmärtävät toisensa.  Vaikka pidänkin luonnetesteistä mittarina on näiden suurin ongelma se, ettei paperilla oleva tulos kerro kaikkea vaan parhaan kuvan saa näkemällä kiinnostavat koirat itse. Avointa keskustelua ominaisuuksista rodussamme kannatan aina, yksi tai kaksi yksilöä ei määrittele suinkaan kannan tasoa, mutta keskustelu lisää tietoisuutta.

Briardien tulokset 18.8.
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmTapahtuma.aspx?Id=164887&R=113

Briardien tulokset 19.8.
http://jalostus.kennelliitto.fi/frmTapahtuma.aspx?Id=166517&R=113