Heihei vuosi 2019!

Peppi on mennä pötköttynyt mukana, vaikka kesän lopussa näkymät olivat heikommat. Kortisoni tosin turvottaa, karvat tippuvat taas, mutta toistaiseksi helteiden loputtua Pep on jaksanut hyvin lenkeillä mukana. Peppi pääsi myös kymmenen vuoden rajapyykin yli, onhan ikä sen jälkeen kaksinumeroinen ja mukaan on mahtunut monta kekkeriä, leiriä, paimennusta, tokoa ja rinnalla kulkemista. Välillä raskaskin, mutta silti niin rakas.

Nuuska starttasi yhdeksän starttia agilityssa, pariin vitoseen päästiin, mutta nollat jätti odottamaan itseään. Sen lisäksi piipahdimme erkkarissa ollen erinomainen ja avoimen luokas kolmanneksi paras.  Aika hiljaista on suoritusrintamalla.

Pian avulla tehtiin myös muutamia tokotreenejä ja kertaalleen koira kokeeseen ilmoitettiin, mutta tuplabuukatessani vei aikatauluissa aksa voiton. Jos tästä saisi Nuuskalle kuitenkin eläkelajin?

Muuten meidän kesä on sellaista pötkettelyä, kukkien taivasteluja ja ympäristöstä nauttimista. Metsälenkkejä, pihalla pötköttelyä.

Essi Elokuu pyöräyttikin sitten arjen ympäri. Katselin, että olin kirjoitellut sen olevan rauhallinen, harkitsevainen ja mutkaton. No ei ole enää. Nykyään se on vilkas, suuna päänä joka paikassa, tottelematon ja saa raivorallikohtauksia harvasen päivä! Mutta mutkaton se on edelleen eikä kovin moksiskaan mistään vaan kaikki käy, paitsi joskus pihalta sisään tuleminen.

Essin kanssa käytiin turrileirillä leikkimässä ja tiistai aamuisin sekin on päässyt agilitytreeneihin. Kotona se on opetellut perusasentoa ja seuraamista, alustan kosketusta ja 2in-2outtia, istumista ja maahanmenoa (jota se tällä hetkellä tarjoaa kaikille). Välillä katsoessani muiden treenivideoita tunnen piston omatunnossani, että Essi ei osaa likimainkaan niin paljoa asioita kuin moni muu saman ikäinen, nykyään tuntuu että hirmu nuoret koirat on hirveän pitkällä!

Essin seesteisyyden tehdessä katoamistempun, meidän keskittymiskykykin on ollut kovin lyhyitä hetkiä tällä haavaa. Eniten pop on Nuuska ja niiden remuamista on tiukasti rajoitettu. On muuten ihan älyvapaata puuhaa ja toivoisin, että molemmat säilyisivät ehjänä. Pieniä mörköilyjä on ollut ja ihmisten ilmoilla on käyty opettelemassa, että ei autoja ei jahdata, eikä pyöriä – ensimmäinen menee jo mallikkaammin, mutta fillaristit on vielä voitettava. Sen lisäksi meillä osataan jo minun pihani-huuto ja minun äimistykseksi murista takapenkiltä puhallusratsiassa puhalluttavalle konstaapelille. Essi muutti takaluukkuun ja Peppi sai takapenkin (mikä ei välttämättä ole parempi ratkaisu). Mainio Essi kuitenkin on, niin kovin reipas.

Syksyn kuvista taapero on kuitenkin kasvanut. On vaikea sanoa minkä kokoinen Essistä tulee. Kuuden kuukauden korvilla painoa oli 17 kiloa ja säkä jää Nuuskasta enää muutaman sentin. Olisin tykännyt tuollaisesta lilliputista, mutta Nuuska taitaa saada pitää perheen lilliputin arvon.

Toivotamme kaikille mitä parhainta vuoteen 2020!

 

 

Takaisin lähtöruutuun – Nuulle ei pentusuunnitelmia

Aikomukseni oli ennen lopullista päätöstä käydä kuvaamassa Nuuskan lonkat ja ottaa viimeinen virallinen selkäkuvakin; spondyloosi. Näissä kuvissa käytiin juhannuksen aatonaattona ja yllätyksekseni sieltä löytyi myös spondyloosi. 

Yllätykseksi sanon siksi, että tämä ei ole antanut itsestään oireilevia viitteitä. Toisaalta taas muutos on lievä, niin siitä toistaiseksi meille tuskin harmia on. Toivotaan ettei olisi koskaan. Kennelliiton lausunto on SP1 (muutoksien määrä 2  = T13, L1, ikä huomioon otettu). Löydös kuitenkin laittoi miettimään uudelleen niitä kaikkia kompromisseja mitä varmasti jokainen joutuu yhdistelmissään tekemään, ja minulle kompromissien määrä alkoi olla liikaa. 

Toivoisin todella kuitenkin, että joku kiva narttu innostuisi Jurrista. Siinä on oikeasti mukava uros, kun tekee valintoja muidenkin kuin vain ulospäin näkyvien virheiden perusteella.

Ja nyt minäkin olen sitten seuraavaa koiraa vailla, kun en sitä omastani saa.

Nuka Lieto 30.5.2019

Voidaan kuitenkin sanoa, että moneen muuhun rotuun verrattuna briard on vielä perusterve koira. Meillä on suurin rasite edelleen luustoterveydessä. Sen lisäksi rodulla on riski vatsalaukunkiertymään ja Euroopassa pennut seulotaan ektooppisen ureterin varalta ultraäänitutkimuksella. Autoimmuunisairauksia on Suomessa esiintynyt joillakin koirilla ja vahvasti tuontikoirilla tapahtuvalla jalostuksella tarvittaisiin sitä avoimuutta asioista koko Euroopan tasolla. Olisi hienoa ettei mikään sairaus ei pääsisi hiipimään rotumme salakavalasti.

Kasvattaja voi vastuullisuuttaan tutkituttaa jalostukseensa aikoivansa koirat, mutta kasvattaja ei voi määrätä pennun ostajiaan tekemään samoin. Kuitenkin sairauksissa, joiden periytyvyyteen vaikuttaa useita eri geenejä, sukulaisten tutkimustuloksilla on suuri arvo jalostustietona. Tällöin ideaalein tilanne olisi eteenpäin mennäkseen olisi se, että saisimme lisättyä virallisten tutkimustulosten määrää.

Siinä missä koiran oma lonkkatulos ei kerro koko perimän suuntaa, ei spondyloosi löydöskään tarkoita automaattisesti sairaita jälkeläisiä. Tosin jälkimmäisessä täytyy vahvasti huomioida ikä, jolloin muutoksia jo on. Mielestäni alle kolmivuotiaalla koiralla niitä ei saa olla missään nimessä. Sen sijaan onko lievät löydökset viisivuotiaalle minkä arvoisia, joutuu jokainen punnitsemaan itse. 

https://www.kennelliitto.fi/kasvatus-ja-terveys/koiran-terveys/perinnolliset-sairaudet-ja-koiran-hyvinvointi/perinnolliset-selkamuutokset

Ja lopuksi varmaan pitää todeta, että spondyloosin lisäksi koiraroduissa on myös liuta muita selkäsairauksia. Eikä se koira missään nimessä ole pelkkää luustoa, jotta vain sitä voitaisiin jalostaa.

Luonne tulisi ottaa yhtä vakavasti ellei jopa vakavammin monen muun kriteerin rinnalla. Kasvattaa koiria sillä ajatuksella mihin käyttötarkoitukseen ne on aikoinaan syntyneet.

Nuka itsessään on ollut minulle ihan kelpo briardi touhuta. Nuu on kahdenkymmenen vuoden aikana neljän briardini keskiarvosta Taon kanssa paremmalla puolella. Mutta kuitenkaan rohkeudessa yksikään ei ole ollut ensimmäistä briardiani  parempi. 

Luonnetestituloksin +2 toimintakyky on monessa rodussa harvinaisuus, briardillakin ja tällaiset yksilöt tulisi mielestäni käyttää kaikki jalostuksessa, jos ne vain muuten ovat jalostuskelpoisia. Tehdä toisinaan jonkun muun asian edellä kompromisseja painottaen tämän tärkeyttä.

Nuka treenit 4.6.2019

Nuka on ketterä ja nopea rotuisekseen. Sen kanssa on ollut hauska harrastaa agilitya. Pienikokoisena rotunsa edustajana se on soveltunut tähänkin lajiin. Koko on siis antanut lajien monipuolisuutta ja henkilökohtaisesti toivoisin, että koot eivät alkaisi hipoa ylärajoja. En oikein tiedä mitä hyötyä siitä olisi vasten käyttötarkoitusta. Toisaalta taas monen valinnan rinnalla koosta olisin varmasti valmis tinkimään jos yksilön muun ominaisuudet olisivat hyvät. Itse asiassa olisin valmis tinkimään monesta ulospäin näkyvästä asiasta mikäli terveys ja luonne parantaisivat keskiarvoa.

Nuka treeni 27.6.2019

Itse en tykkää myöskään matkalaukuista. Koiralla pitää olla leikkihalua sekä sen verran motivaatiota, että sille voidaan rakentaa suoritekestävyyttä. Se ei ole pelkästään koulutuskysymys, vaan koira tarvitsee siihen kyllä vähän ominaisuuksiakin. Itse ilmiasu on kyllä sitten kokonaisuuden summa. Nukalla on ollut riittävästi leikkihalua ja ehkä tyypillisenä briardina, se tykkää taistella ja vääntää lelusta, joskin se reagoi herkästi liikkeeseen ja tykkää juosta lelun kuin muiden liikkuvien kohteiden perässä ja tarttuu niihin, kiinnostus ei lakkaa vaikka liike pysähtyy. Tätä varmasti on vahvistettu matkan varrella. Vaikka Nuka ei ole kaikissa tilanteissa ollut omien ihanteideni mukaisesti edukseen, niin se on itse suorituksen aikana osoittanut iän myötä olevan ihan varma parivaljakko ottamatta ottamatta häiriötä muista asioista.

Se on sitten makuasia tykkääkö koirassa enemmän avoimuudesta vai salliiko sille pidättyväisyyttä. Rotumääritelmä sallii sen. Itselleni tämä on aina ollut se ehkä eniten hiertävin asia Nukassa, koska muiden ominaisuuksien summana se ehkä kärjistää asioita, joista en niin pidä. Toisaalta olen hyväksynyt sen.

Pallopelejä

Näiden vuosien varrella on jätetty käyttämättä muutamakin yksilö jalostuksesta, joita jälkikäteen vanhempina katsellessa on harmittanut verratessa uuteen nuorempaan polveen. Kriittisyys omia yksilöitä kohtaan on hyvä, mutta kasvattaminen tarvitsee myös rohkeutta. Tällä kertaa minulla ei sitä ollut.

Takapihan tottis

Oma suuri huoleni on myös rodun tulevaisuus Suomessa. Rekisteröintimäärät on pudonneet hyvin pieniksi, rodun kysyntä on laskenut – ettei kävisi niin, että rotu muuttuu maassamme vieläkin harvinaisemmaksi. Koska kyllä, se on oikeasti mainettaan parempi monipuolinen koira, jolla on monia hyviä asioita jäljellä ja joita voisi kasvatustyöllä vielä parantaa.

Sosiaalisen palkan koulutuspäivä

Nuuskan kanssa osallistuttiin koulutuspäivään, jonka aiheena oli sosiaalinen palkka. Saadessani ennakkotehtävät ensimmäinen ajatus oli kuitenkin, että kyseessä on temppu – ei niinkään terminologisesti sosiaalinen palkka sellaisenaan millaisena minä olen sen mieltänyt.

Itse olen ajatellut, että koiran palkkautuessa sosiaalisesti, se palkkautuu ohjaajan tyytyväisyyden osoituksesta, siitä että ohjaaja kehuu koiraa tai toteuttaa koiran kanssa mieleistä puuhaa. Kaiken kaikkiaan kokee itsensä hyväksytyksi, maailman parhaaksi ja sen kautta myös toiminnan ohjaajan kanssa kannattavaksi.

Ennakkotehtävänä oli opettaa koiralle sosiaalisen palkan sana ja liittää siihen käsimerkki. Asiaa ehdollistettiin samalla tavalla kuin naksutinta, sanaa ja elettä seuraa ruokapalkinto. Tähdellistä oli, että palkkasanaa seuraa aina ruokapalkinto, joka on ensisijainen, primäärinen toiminto koiralla eli koiraa ei tarvitse ensin opettaa syömään voidakseen palkata, vaan koira osaa syödä opettamattakin.

Toissijaisia palkintoja (sekundäärinen) on palkkiot, jotka ovat opittuja mm. ihmisen kanssa leikkiminen.

Palkkainventaariossa kannustettiin miettimään mistä oma koira palkkautuu, onko ne opittuja, vai osaako koira toiminnon ilman oppimista ja mikä palkkio ylläpitää käyttäytymistä.

Haistelu, kantaminen ja jahtaus on muun muassa toimintoja, joita voi hyödyntää koulutuksessa. Leikkimisessä voi pohtia, mistä osasta leikkiä koira palkkautuu; onko se lelun jahtaaminen, lelun pureminen, ravistelu? Leikkiikö koira leluilla itsekseen, palkkautuen lelusta itsessään vai leikkiikö se mieluiten ohjaajan kanssa jolloin lelujen arvo ilman ohjaajan yhdessäoloa ei ole niin suuri?

Nukalle kuitenkin olen käyttänyt palkkana vähän ruokaa, siksi että olen kokenut, ettei koira palkkaannu siitä hyvin.  Päivän aikana jouduin kuitenkin miettimään, että oikeastaan se on johtanut vain siihen, että koira odottaa vain tietynlaista palkkaa, lelua. Koulutuksellisesti olisi hyvä, että meillä olisi palkkapankissa erilaisia palkkioita, joten lakkaan murehtimasta siitä, miten koira ruokapalkinnon ottaa, pääasia on, että se syö sen.

Nuun treeni, Pepin photobombaus

Päivän annin mukaan, jos koira tottuu saamaan saman palkan aina samasta asiasta, syntyy ennakko-odotuksia ja kun odotettua palkkaa ei kuulu syntyy turhautumista, koira voi alkaa mm. ääntelemään, puremaan tai passivoitumaan, livetä tehtävästä kuin karata palkkaamaan itse itsensä.

Sama koskee opetettua palkintosanaa, kun sana on ehdollistettu palkkioon, sitä tulisi myös ylläpitää siten, että sitä seuraa ruokapalkkio usein ja vain toisinaan käytämme palkkiona vain kyseistä sanaa ja elettä ilman muuta palkkiota.

Toki turhaumaa tuottaa muutkin asiat, tässä metodissa pyritään kuitenkin kasvattamaan suoritusmäärää ja pituutta, niin ettei koira kertaakaan ehdi osoittamaan turhautumisen merkkejä.

Sosiaalinen palkka on lopulta opittu toiminto, josta on koulutettu vahviste koiralle

Palkkasanan ja ele ja vahvistetaan siis ruualla. Vahvistamista jatkettiin valitsemalla muutama tehtävä, jotka koira varmasti osaa, tehtävistä 80% palkataan naksu-nami/lelu/tmv ja pari toistoa naksu-palkintosana-nami toistosarjalla. Tämän jälkeen epäsäännöllisesti vahvistaen sanaa seuraa nami. Ja lopulta se on yksi palkintomuoto palkkapankissasi.

Palkinnon opettaminen vie kohtalaisen kauan kouluttajan arvion mukaan vähintään puoli vuotta. Meidän pitkäjänteisyydelle aika kauan! Mutta toisaalta sen vahvisteleminen siellä täällä ei tee mitään haittakaan, on vain varmasti vielä hitaampaa.

Tässä sosiaalinen palkkio on siis opetettu ja yhdistetty ruokaan. Sillä ei ole mitään arvoa, ennen kuin se opittu.  Se ei sinällään muuttanut ajatustani palkkiosta, mutta en tiedä miten se eroaa kehuista tai ohjaajan hyväksynnästä, näihinkin koira on matkan varrella todennäköisesti ehdollistunut, vaikka niitä ei ole välttämättä näin orjallisesti rakennettu.

Kun pitkästä aikaa puuhasi jotain, jouduin huomaamaan että minulla on liuta vanhoja pinttyneitä tapoja ohjaajana. Ensin minua huoletti, että täytyykö tosiaan palkita koiraa viretilasta välittämättä? Ja sitten huomasin kalastelevani ja pelastavani koiraa notkelmistaan. Minun tulisi uskoa, että toisinaan vire voi lähteä nousemaan oppimisen myötä ja se, että ainakaan se ei kantavaksi nouse, jos ohjaaja aina sirkustempuilla huolehtii eikä päästä koiraa erehtymään nostamaan itse itseään ja tähän ajoitukseen oppisin palkkaamaan.

Elokuusta syyskuuhun

Kesä meni aivan liian nopeasti. Muutama tuhannesta projektistani kotona saatiin pari maaliin asti. Kanojen lukumäärä kasvoi muutamalla tipulla ja Pikku-Ukko-kukollekin löytyi koti näin syksyn kynnyksellä, eikä sitä tarvitse laittaa pataan.

Tytöt on käyneet keräämässä mustikoita, vadelmia ja sieniä. Nuuskan lempihommaa on kananpaskassa piehtarointi. Erkkarista tytöt toi kotiin EH:t sijoittuen molemmat kilpailuluokissaan kuitenkin: Nuu avoimen neloseksi ja Peppi käyttöluokan kolmoseksi.

(Nuka @Harri Puranen)

(Peppi @Henna Lindell)

Optimistisena ilmoitin Nuuskan pariin muuhunkin näyttelyyn, mutta ilmatieteenlaitoksen luvatessa kaatosadetta, sain hyvän syyn jäädä kotiin.

Nuka sai käydä myös parit epikset kesän aikana, joista ei jää jälkipolville mitään kerrottavaa. Ehkä joskus opin ohjaamaan… Sen iloksi voidaan viihdyttää teitä videollakin, jossa voi miettiä kuinka monta virhettä radalle (lyhyelle ja helpollekin) voi mahtua. Ilo kuitenkin on, että kananpaskan lisäksi tämäkin on nuuskasta tosi pop!

Syksylle olisi vielä luvassa paimennusta ja turrileiriä.

Poksu ja Tyllerö vaatii vielä omat rivinsä. Nämä pikkuruiset metsästettiin ulkorakennuksesta heinäkuun alussa noin neljän viikon ikäisinä. Sitä oliko mahdollinen emo synnyttänyt vai siirtänyt pennut löytöpaikkaansa jää arvoitukseksi. Loisia kuhisevat pienet villikissan alut muuttivat kuitenkin ensin karanteeniin kylpyhuoneen puolelle ja ajan kanssa lääkittyinä sekä madotettuina ne sai ottaa haltuun enemmän tilaa. Mikä söpöyden yliannostus olikaan saada seurata niiden kehitystä ja tottumista sekä lopulta leimaantumista ihmisiin. Kahdentoista viikon korvilla pennut muuttivat omaan loppuelämän kotiinsa ja hirveä ikävä niitä on!

 

Turha kuukausi

Kyllä. Helmikuu on jotenkin aivan turha kuukausi. Se ymmärtää onneksi olla lyhyempi kuin muut. Helmikuun alku on se hetki, kun katsellaan vanhoja kuvia että koska se lumi sulikaan ja aurinko alkoi lämmittämään. Aika lailla turhauduin, kun huomasin viime vuodelta jossa ei lunta niin muuten ollutkaan, niin huhtikuussa sitä kyllä riitti. Yritän piristää itseäni ajatuksella, että hankikanto saapuisi ja aurinko näyttäytyisi sopivan asteisessa pakkasessa.

Muuten meillä asuu suuri motivaatiovaje. Tätäkään ei ole päivitetty kuuteen kuukauteen. Piristän itseäni ajattelemalla, että muut ne vasta laiskempia ovatkin, kun Jimin ja Paavon touhutkin on olleet lomalla jo vuoden! Motivaationa kesällä ja syksyllä oli lähinnä istua kukkapenkissä, siirrellen kasvustoa paikasta a paikkaan b. Se selvisivätkö ne moisesta lainkaan selviää vasta kesäkuukausina.

Tsirpula, Nuunuu, Nuuskamuikkunen eli Nuka sai kasvaa pottumaalla kurittomaksi turren aluksi. Kauheasti se ei kyllä kasvanut ja nyt jännittää tuleeko siitä edes Taon mittainen – vielä pitäisi 1,5 cm venyttää 58 säkäsenttiin. Siinä kurittomuudessaan Nuuska pääsi näkemään kotipihan ja eläinlääkärin pariin otteeseen. Ja tietysti maanantain kyläkävelyllä kaikki kylän papat. Se olikin Nuuskan viikon kohokohta 😀 .

Nuka sairasti oksennustaudin, jonka johdosta kiikutin sen YESille vakuuttuneena vierasesineestä. Ei ollut vierasesinettä ja ainoa hyöty käynnistä oli, että kun se oli väkisin laitettu aina uudestaan ylöspyrkimyksen jälkeen takaisin röntgenpöydälle jäi Viikkiin meidän kynsienleikkuupelleily. Sen jälkeen kaikki hoitotoimenpiteet on olleet kovinkin helppoja. Kertoo ehkä vain ja ainoastaan siitä, etten ollut raaskinut tehdä sille selväksi aiemmin, että nyt tämä homma tehdään. Se hyöty tuli tarpeeseen, kun Nuka halkaisi kyntensä. Sellaista vaivaa ei aiemmin koirillani ole ollutkaan, mutta niin se vain repsotti kärjestä kynsivalliin halki kuin banaani ytimen siinä keskellä ollessa paljaana.

Ensin googletettiin sitten vielä kilautettiin kaverilta hoito-ohjeita. Kun oltiin googletettu tarpeeksi olin vakuuttunut, että minun tuurilla siihen kuitenkin tulee joku varvasluun tulehdus ja se pitää vielä amputoida koko varvas, joten menimme eläinlääkäriin. Kynsi kuorittiin pois. Paketit pysyi hyvällä lykyllä jalassa tunnin, toisinaan kokonaisen yön. Suihkutettiin, putsattiin, käärittiin ja teipattiin. Nuka istui kylppärin lattialla ja nostin tassun aina valmiiksi käteen hoidettavaksi. Tästä hoidosta huolimatta se tietysti tulehtui. Lisättiin repertuaariin antibiootit ja vetramil. Kokomusperäisien keskustelujen jälkeen päätin, että paketointi loppuu hoito-ohjeesta huolimatta tähän ja varvas saa saada ilmaa. Toki tassussa oli tossu ulkona yleensä sen ensimmäiset viisi minuuttia, kunnes kaivoin sitä jostain hangesta. Varvas alkoi kuitenkin heti paranemaan paremmin. Paskamainen vaiva kuitenkin, koska uuden kynnen kasvu kestää melkoisen tovin.

Tällä välin Peppi on opettanut kaiki huonot tapansa Nuulle. Miten ne valitseekin aina sen huonoimman esimerkin eikä Taon rauhallisuus ja varmuus kelpaa apinoitavaksi. Sen sijaan Pepillä on kaveri, jonka kanssa voi vahtia sohvalla ikkunasta kaikkea mikä liikkuu ja haukkua ikkuna kuolaroiskeita täyteen.

Peppi on onnellinen. Siksi Nuka vähän tulikin, vähän vastentahtoisesti ettei koskaan pitänyt olla enää kolmea koiraa, mutta siksi kuitenkin että kun Taon aika päättyy on Pepillä seuraa. Peppi joka on sellainen koiran koira, on kovin tyytyväinen siihen että sillä on joku jonka kanssa riehua ja nukkua kylki kyljessä, toisinaan myös päällekkäin. Peppi on ainoa koirani, jota läheisyys ei ole alkanut vaivaamaan vaan edelleen sen mielestä pentukasa on ainoa oikea tapa viettää aikaa.

Nuuskaa se varmasti alkaa haittaamaan jossain vaiheessa. Siinä asuu sellainen pieni paskapää. Sellainen tonttia omiva ja hyvinkin kaikki on mun – piirre, eikä sitä haittaa näyttää sitä. Sen johdosta on viime kuukauden aikana joutunut käymään itsekriittisiä keskusteluja siitä, että oli motivaatiota tai ei, tähän taloon lienee aika tulla säännöt ja tsirpulalle kuri. Edesauttavia asioita on ollut revityt sohvatyynyt ja eräs yö, jolloin heräsin siihen että pentu oli motittanut Pepin ulos makuuhuoneesta eikä päästänyt sitä sisään. Niska-pers-ote tuli siis meille toivottavasti lyhyelle vierailulle.

Maalla asuessa sain myös ensimmäisen kerran kokea sen kuuluisan mörköiän oikein kunnolla. Muutos koirassa ja puolustusalueen heräily oli hämmentävän selkeää. Toisten koirien kanssa ilmenneiden ei toivottujen käytösmallien tähden otin itseäni niskasta kiinni ja ilmoitin Nukan paikallisen koiraseuran arkitottelevaisuus ryhmään. Luitte oikein, arkitottelevaisuus! Tämän suurin vaikuttaja oli että Nuu näkee muita koiria, käy vähän kylillä muutenkin kuin eläinlääkärissä ja jos itse löytäisin kadonneen kipinän tai vähintääkin sitä saisi puhalleltua uuteen paloon. Ennen ensimmäistä kertaa mietin mitä ihmettä kuuluu arkitottelvaisuus liikkeisiin ja mikä sitten on sen liikkeen suoritustavoite 😀 . Näin siis kun on pitkään tehnyt suoritusideaalina koe-ohje. Tokoon se nyt kuitenkin täällä pohjautuu sisältäen ohitus- ja häiriöharjoittelua kaikki koirat kerrallaan hallissa. Jos totta puhutaan olo oli ensimmäisen kerran jälkeen kuin olisi palannut 17 vuotta (ai kauhea! onko siitä niin kauan) taaksepäin Blancon kanssa ensimmäisiin kenttätreeneihin.

Touhu kuitenkin ajaa asiansa sen osin, että Nuuska käy syömässä siellä palvattua lammasta ja on käyttäytynyt hyvin, kunhan ensin kerron sille, että ei me ei haukuta. Se on jopa oppinut makaamaan tovin paikallaan eikä se oikeastaan ole työskennellessä kiinnostunut muista koirista. Vielä kun minä jaksaisin vähän jalostaa hommaa kotitreeneissä voisi se vaikka edistyä.

Mimmoinen Nuuska sitten on ollut. Tykkään koirasta ihan sairaan paljon kaikessa olomuodossa. Se on hyvä se. Se on hyvinkin aktiivinen ruualle, ja mörköilyn alettua taittumaan leikki petraantuu koko ajan. Nuka on ollut alusta asti kivan leikkisä, mutta sellaista ”haastamista” olen hommaan vähän toivonut. Katsotaan kai sekin jo plussaksi että nykyään se palauttaa lelun eikä juokse se suussaan jonnekin leikkimään itsekseen (lue = tuhoamaan lelun mahdollisimman nopeasti).

Kun se kuuluisa motivaatio löytyy täytyy vähän yrittää Peppiäkin viritellä. Se tosin pääsi viime maanantaina halliin myös. Positiivista oli se ettei uusi paikka aiheuttanut minkään sortin hermostumista. Koira teki yllättävän ripsakoita maahanmenoja ja makasi paikallaan hyvin ja rennosti. Sen sijaan se esitti sellaiset seuraamiset että teki mieli tarttua sitä riveleistä ja ravistella, että herätys! Ja lopuksi yritettiin merkin kiertämistä, mikä oli surkuhupaisaa kun koira ei edes huomannut törppöä vaan bongaili kiertokohteita kaikista isommista objekteista.

Taoa talvi taas koettelee. Kintut ja selkä on kipeytynyt eikä lumessa tarpoaminen ole vaihtoehto. Se on surullista. Läsnä on koko ajan tieto siitä että yhteinen aika vähenee koko ajan. Taokin viihtyisi keväässä paremmin 🙂 .

Kesäleiriä

Tämä vuoden turrileiri oli heti helatorstain pidennettynä viikonloppuna. Helatorstai itsessään kului Jyväskylässä Toko:n RM:ää ratkoen, kylmissään ja märissä vaatteissa koska sää ei todellakaan suosinut meitä. Koe saatiin suoritettua; Onnea isosti Maralle ja Anne jotka ottivat revanssin viime vuodesta ja tällä kertaa mestaruus jäi Jyväskylään 🙂

Seuraavaksi paikallisen pizzayrittäjän hiljainen sunnuntai sotkettiin tunkemalla sinne koko naislaumalla syömään. Pizzalta meidän matka jatkui Oikariin ja osan kotiansa – kiitos hyvästä seurasta.

Viikonloppu sujui tottistelun ja maaston parissa. Peppi sai laukaukset (myös jäljelle 😉 ), yhden surkian esineruudun ja jälkiä koko rahan edestä. Pikkumusta totteli ihan pätevästi, edelleen voisin toki yrittää pidentää suoritusta. Esineruutu meni ”tulisi harjoitella vahvasti”-osastoon ja parin jäljen jälkeen tehtiinkin loppuaika janaharjoituksia, jotta neiti lähtisi vähän toisenlaisessa tunnetilassa jälkeä nostamaan (eikä takki auki täysiä juosten).

Jälki itsessään oli kuitenkin jo pikkuhiljaa minullekin miellyttävää. On vaikea uskoa, että siinä on sama koira jonka kanssa koko laji aloitettiin niin tahmaisesti viettikatkosta viettikatkoon, joka näki kuolleita ihmisiä metsässä ja oli valmis pakenemaan joka rasahduksesta 😀 – Nykyään sitä voipi jo vähän koulutellakin!

Meidän harjoituslistalle meni siis tunnetila, ohjaajapaine ja liinan kanssa ohjaaminen ensisijaisesti. Esineruudussa yritetään seuraavaksi enemmän kuin vain pissalla käynti.

Mummeli kulki sulavasti seassa. Tao alkaa muistuttamaan Viliä. Se on ihan tyytyväinen itsekseen leirialueella jolkotellessaan ja saadessaan istua kerjäämässä ruokaa ja rapsutuksia tuolin edestä toisen tuolin eteen. Ja se kuuntelee siellä minua ihan yhtä vähän kuin sen selkeä esikuva vanhuusvuosia varten.

kuvat: Henna & Henna

Syksyn menneet

Bloggaaminen on jäänyt taka-alalle sitten kesän hiipuessa kohti syksyä. Syyskuu vietettiin turrileirillä Uuraisilla, Oikarin tilalla. Paikka oli sopivan kokoinen ja puitteeltaan ihan kelpo leiriolosuhteisiin. Mitään luksusta majoitustilat ei toki ole, mutta saunaan pääsee, grilli löytyy, pihanurmella mahtuu tottistelamaan yksi jos toinenkin.

Mukava oli nähdä taas uusia briardeja ja kaiken kaikkiaan tällä leirillä oli mukavia ja potentiaalisia nuoria koiria, joita oli ilo seurata ohjaajiensa kera.

kuva: Henna Lindell

Paimennusrintamalla on ollut hiljaisempaa. Kokeiden jälkeen Peppi sai tauon, ja sen jälkeen työvuorojen ja treenien sovittaminen samaan kalenteriin on ollut haastavaa. Jälkiä poljettiin syksylle useampi ja Peppi pääsi ajamaan myös vieraan tekemää jälkeä. Eikä työskentelyssä ollut jäljen polkijasta johtuvia eroja vaan hyvin pikkulikka ajoi jälkeä, tehden niitä virheitä joita se tekee silloinkin kun jälki on itseni tekemä. Tarkoitus oli korkata mestiksissä alokasluokka, mutta lopulta ampumisen työstäminen jäi niin vaiheeseen, että ohjaajalla meni pupu pöksyyn eikä koiraa koskaan kokeeseen ilmoitettu.

Lokakuussa pyörähtivät taas talven hallitreenit käyntiin. Pepin talven tavoite on löytää hyppytekniikka ja sitä kautta saada noudot kuntoon. Ensimmäinen kuukausi tosin kului ilman, että olisin saanut yhtään järkevää treeniä suunniteltua tai toteutettua.

Joskus sen kalenterin sivuja selaillessa on melkoinen stressi yrittää saada kaikki valmiiksi ja suoritettua. Oma työ, muut velvoitteet aina siitä kun elämässä koittaa se ajanjakso kun vanhemmat tai niistä toinen tarvitsee apua, ajaminen palvelutalon ja sairaaloiden välillä, liikuttaa, hoitaa ja lääkitä hevonen, ulkoiluttaa koirat ja jos tuntuu liian helpolta – voi myös vaikkapa myydä asuntonsa altaan 🙂

Muutos on vähintäänkin se joka pitää ihmisen liikkeessä. Koko projektin alkusysäys, ja se haave ehti tosin siirtyä jollekin toiselle (kutsuivat sitä käteisostajaksi), joten meillä on haussa uusi unelmakoti jostain muualta. Peppi ja Tao saa elää kanssani siis siihen ns. vailla vakinaista-elämää. Asunto muuttaa varastoon loppukuusta.

Voidaan olettaa, että moni asia mukaan lukien Pepin suunnitelmallisen treenaamisen, saa odottaa että elämä on löytänyt taas kiintopisteen ja asettunut sinne aikanaan.

Yksi meistä ei pääse kanssamme muuttamaan. Yksi meistä kävi liian väsyneeksi ja raskain mielin tuli aika luopua Miisasta. Suru on suuri ja haikeus soi kaksion seinissä, kun kissan tassujen tepsutusta ei enää kuule. Ulko-oven avatessa tottumus odottaa näkevänsä Miisan eteisen käytävällä hoitamassa vahtikoiran virkaa. Kukaan ei kehrää enää sohvalla kainalossa eikä uskollisesti asetu viereiselle tyynylle nukkumaan öisin. Tässä surussa on niin monia vivahteita, sietämätöntä siitä tekee toisen suunnaton suru miten miisan mukana joutuu tuhkaamaan elämästään kaksikymmentä vuotta muistoja rakkaista asioista ja ihmisistä, miten kovaa niitä luopuessaan kaipaakaan.

Helteiset treenit

Paimenessa Pepin teema on ollut häkitys, häkitys ja häkitys. Ohjaaja on kokenut ahaa elämyksiä, mutta toisinaan silti toteutus kusahtaa pahemman kerran. Toisinaan se on myös onnistunut ja ainakin ajatus siitä kuinka se tulisi tehdä on selkeä. Sitten vaan vielä saisi koulittua ja ohjattua koiraa yhtä selkeästi. Huomattavasti nopeammin Peppi on oppinut treenin jälkeisen uiui! sanan, jolla saa lähteä paahtamaan kohti lampea, usein bordercollieiden perää pitäen.

Heinäkuun ehkä kuumin viikko vietettiin Pepin kanssa maalimiesleirillä Lapualla. Peppi sai matkakaveriksi Pätkän ja Tao jäi kotiin pitämään torppaa pystyssä.

kuva: Henni Lehtiranta

Peppi sai treenata ja yrittää perusvietinvaihtoa keskiviikosta perjantaihin, välillä onnistuen ja välillä epäonnistuen. Mielenkiintoista päivien anti kaikin puolin oli ja Pepin kanssa reissaaminen oli paljon helpompaa kuin koko lauma mukana. Tällä kertaa se jo pysyi kevythäkissäänkin.

Päiväohjelman lisäksi saatiin tottistella Anun silmän alla. Käytiin varmaan molemmat yhtä syvissä alhoissa, mutta kolmanteen treeniin lauantaina unohtui jo edellisten sukellukset ja sieltä se koira nousi nykyiselle tasolleen (ehkä ohjaajakin). Vieraskenttätreeniä tarvitsisi niin koira kuin ohjaajakin lisää.

Leirin jälkeen ja muutama ennen sitäkin on ajettu rytinällä jälkiä. Ne on olleet niin vaiherikkaita, että vakaasti tuntuu että aika loppuu ennen syyskuuta kesken, mutta ei nyt vielä luovuteta. Esineruutua on saatu yksi alle vieraalla apparilla, sekin on siis kesken, niin kesken.

kuva: Henni Lehtiranta

Jälkien lomaan on ajettu muutamaan otteeseen Somerolle, joista leirin jälkeinen treeni lampailla oli huikea. Seuraavat kaksi sitten taas maan tasolle palautuskokemuksia, Pepin intoutuessa jälleen käyttämään liikaa voimaa ja liian kapeaa kaarta. Harvemmin se lauma niin pysyy kasassa ja koira joutuu tehdä tuhat kertaa enemmän töitä. Tyhmä.

Viikolla päästiin Tiian kanssa pitkästä aikaa ampumaan ja näissä voi sanoa edistystä tulleen. Samaa jatkettiin nyt viikonloppuna ja nyt aletaan saada ääneen viettinousu lahoamisen sijasta. Kohta alan uskaltaa lisätä ampumisen myös paikkamakuuseen. Koska appareita oli matkassa päästiin myös koulimaan hyppynoutoa ja koulutus tuotti tulosta :). Kaikin puolin hyvät treenit!

Wau!!!

Kirjaan tämän itselleni ylös, että muistan kun toisinaan masennuksen alhoissa tuntuu ettei toisto toistolta homma vaan etene. Peppi on ollut muutaman päivän treeneissä aivan sairaan hyvä, tänään pikku likka räjäytti pankin antamalla 110% aamutottiksissa ja se oli huikea!! Niin huikea, että olin kotimatkalla ihan liikuttunut <3.

Kaksi asiaa mitä minun tulee muistaa jatkossakin.

1) Älä luovuta
Älä anna periksi, jos koira ilmentää jotain normielämässä se pystyy ilmentämään sen sinulle sen myös lajiharrasteissa, vaikka se vaatisi työtä. Usko siihen.

2) Älä selittele
Koira tekee työnsä koulutustasonsa mukaisesti sen päivän suoritukseen, jos se menee metsään tiedät mitä harjoitella.

kuva: Pia

Kesä täynnä turreja :)

Suomen Briard ry:n kesätapahtumista 2/3 on osallistuttu onnistuneesti lävitse. Uusia briardeja on päästy näkemään ja harrastajia tapaamaan. Kivaa! Syyskuuhun jää vielä parit tsembalot, joissa toivon olevan yhtä runsaslukuinen osanotto kuin näissä aiemmissakin.

Kesäkuun viimeinen sunnuntai vietettiin turrien kanssa paimenessa Somerolla. Oli kiva nähdä uusia kuin vanhojakin briardeja lampailla. Pepille päivä ei ollut paras, mutta loppuun sinnittelimme ranch-radan uudelleen läpi ja haimme kokemuksia lisää ohjaajalle pellolla työskentelystä.

kuva: Henna Lindell

Lisää kuvia paimenpäivästä löytyy:
http://karvamopot.1g.fi/kuvat/Turripaimen+2013/

Sekä Hennan ja Jannen kuvat:
http://hirosini.kuvat.fi/kuvat/Paimennus+30.6.2013/

Viime viikonloppuna vietettiin briardien päätapahtumaa Järvenpäässä, Vanhankylän kartanolla. Perjantai-iltana roudattiin tavarat paikalle ja rakennettiin kehät. Yli roturajojen menevät kiitokset avusta Anulle, joka hoiti pakettiauton käyttöömme ja kuskasi tavarapaljouden kanssani paikalle, kuin Suville ruutunauhoista! Sekä tietysti kaikille briardisteille, jotka auttoivat tapahtuman talkoilussa kokoon. Lauantaina herätys soi klo 0430, koska toimitsemani rotumestaruus tokokoe starttasi anivarhoin klo 0730. Kokeen tuomaroi erittäin mukava Riikka Pulliainen ja liikkuroi Saana Haarma.

Suorituksia ja suoritustapoja nähtiin briardimaiseen tapaan laidasta laitaan, onnistumisia oli ilo seurata – hyvin koulutettuja koiria, joka toi alemmista luokista komeita ykköstuloksia. Isot tsempit kaikille myös jatkoon :).

Kokeen jälkeen pyörähti aikataulussaan käyntiin erikoisnäyttely, jossa Norjalaiselle kasvattajatuomarille Wera Hübenthalille oli ilmoittautunut ennätykselliset 77 briardia, Wau! Omien koirien osuus päivässä oli nukkua takaluukussa, ja käydä välillä uimassa Tuusulanjärvessä, mutta Huuhaa eli Hooligan du Manoir Noble kävi esittelemässä aikuistuneen runkonsa tuomarille arvosanalla excellent.

Omia, kohtuullisen epäonnistuneita otoksia vastavaloon lisää täällä:
http://karvamopot.1g.fi/kuvat/Erikoisnäyttely+2013/

Ja Tanskan Tuulan sekä Purasen Harrin kuvat purkautuvat pikku hiljaa tähän osoitteeseen:
http://kannusruohon.kuvat.fi/kuvat/Näyttelyt+Shows/Järvenpää+6.7.2013/

Sunnuntaina saivat omatkin osallistua, kun briardien leikkipäivän koulutti läpi Anu Vehviläinen. Taattuun tapaan Anun kiskoessa rautalankaa meille suoraksi, uskon että jokaiselle jäi jotain vinkkejä takataskuun. Toivottavasti näemme kaikki uudestaan leirillä Uuraisilla!

Peppi sai tehdä tottista leikkimisen sijasta, ja ensi alkuun neiti lämmitteli henkilöryhmällä. Ryhmässä itsessään oli hankalampi vain Nooran istuma kulma (Peppi oli viikonlopun aikana taas niiiiiiin onnellinen briardi, heittäytyessään tyystin pennuksi jakaessaan rakkaudentunnustuksiaan kasvattajalleen, jonka syli on edelleen pienen tytön mielestä aivan ihana). Peppi teki muutenkin tottikset hyvässä tilassa ja avasi itsensä erinomaisesti haukkumaan. Ryhmän jälkeen virvottiin taas estenoutoa, ja sen paluuta. Tällä kertaa apuohjaajat esteen molemmin puolin saivat Pepille viimein onnistuneen toiston.

kuva: Henna Lindell

Toiselle kierrokselle edelleen hyppy, joka tuli nyt mennen tullen ensimmäiseen yrittämään ja eteenmeno, jossa koira lähti alkuun epävarmasti, mutta nähtyään pallonsa pinkoi pallolle – välissä vähän leikkiä jalkapallolla ja hetsillä uusi eteenmeno. Peppi oli onnellinen ja kovasti vielä illalla kotona sitä mieltä, että nyt kyllä leikitään lisää!

kuva: Henna Lindell

Lisää kuvia:
http://karvamopot.1g.fi/kuvat/Leikki+2013/

Ja vielä lisää:
http://hirosini.kuvat.fi/kuvat/Briard+leikkipäivä+7.7.2013/

ps. Maanantai starttasi Taon vesiripulilla, toivottavasti menee pian ohi eikä saa mummua huonoon kuntoon. Vatsavaivaa kuuluu olleen liikkeellä.

pss. Vielä linkki Pian leikityspäivän kuviin:
http://pirpanat.kuvat.fi/kuvat/Treenit+ja+muuta+yleistä/Leikityspäivä+7.7.2013/