Peppi on mennä pötköttynyt mukana, vaikka kesän lopussa näkymät olivat heikommat. Kortisoni tosin turvottaa, karvat tippuvat taas, mutta toistaiseksi helteiden loputtua Pep on jaksanut hyvin lenkeillä mukana. Peppi pääsi myös kymmenen vuoden rajapyykin yli, onhan ikä sen jälkeen kaksinumeroinen ja mukaan on mahtunut monta kekkeriä, leiriä, paimennusta, tokoa ja rinnalla kulkemista. Välillä raskaskin, mutta silti niin rakas.
Nuuska starttasi yhdeksän starttia agilityssa, pariin vitoseen päästiin, mutta nollat jätti odottamaan itseään. Sen lisäksi piipahdimme erkkarissa ollen erinomainen ja avoimen luokas kolmanneksi paras. Aika hiljaista on suoritusrintamalla.
Pian avulla tehtiin myös muutamia tokotreenejä ja kertaalleen koira kokeeseen ilmoitettiin, mutta tuplabuukatessani vei aikatauluissa aksa voiton. Jos tästä saisi Nuuskalle kuitenkin eläkelajin?
Muuten meidän kesä on sellaista pötkettelyä, kukkien taivasteluja ja ympäristöstä nauttimista. Metsälenkkejä, pihalla pötköttelyä.
Essi Elokuu pyöräyttikin sitten arjen ympäri. Katselin, että olin kirjoitellut sen olevan rauhallinen, harkitsevainen ja mutkaton. No ei ole enää. Nykyään se on vilkas, suuna päänä joka paikassa, tottelematon ja saa raivorallikohtauksia harvasen päivä! Mutta mutkaton se on edelleen eikä kovin moksiskaan mistään vaan kaikki käy, paitsi joskus pihalta sisään tuleminen.
Essin kanssa käytiin turrileirillä leikkimässä ja tiistai aamuisin sekin on päässyt agilitytreeneihin. Kotona se on opetellut perusasentoa ja seuraamista, alustan kosketusta ja 2in-2outtia, istumista ja maahanmenoa (jota se tällä hetkellä tarjoaa kaikille). Välillä katsoessani muiden treenivideoita tunnen piston omatunnossani, että Essi ei osaa likimainkaan niin paljoa asioita kuin moni muu saman ikäinen, nykyään tuntuu että hirmu nuoret koirat on hirveän pitkällä!
Essin seesteisyyden tehdessä katoamistempun, meidän keskittymiskykykin on ollut kovin lyhyitä hetkiä tällä haavaa. Eniten pop on Nuuska ja niiden remuamista on tiukasti rajoitettu. On muuten ihan älyvapaata puuhaa ja toivoisin, että molemmat säilyisivät ehjänä. Pieniä mörköilyjä on ollut ja ihmisten ilmoilla on käyty opettelemassa, että ei autoja ei jahdata, eikä pyöriä – ensimmäinen menee jo mallikkaammin, mutta fillaristit on vielä voitettava. Sen lisäksi meillä osataan jo minun pihani-huuto ja minun äimistykseksi murista takapenkiltä puhallusratsiassa puhalluttavalle konstaapelille. Essi muutti takaluukkuun ja Peppi sai takapenkin (mikä ei välttämättä ole parempi ratkaisu). Mainio Essi kuitenkin on, niin kovin reipas.
Syksyn kuvista taapero on kuitenkin kasvanut. On vaikea sanoa minkä kokoinen Essistä tulee. Kuuden kuukauden korvilla painoa oli 17 kiloa ja säkä jää Nuuskasta enää muutaman sentin. Olisin tykännyt tuollaisesta lilliputista, mutta Nuuska taitaa saada pitää perheen lilliputin arvon.
Toivotamme kaikille mitä parhainta vuoteen 2020!
turrit 